Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jakelivat musiikkia ennen virallista julkaisua

Kolme piraattia tunnusti Yhdysvalloissa

2.3.2006 07:00 Kolme piraattia tunnusti levittäneensä arvostelijoille tarkoitettuja kopioita musiikkikappaleista verkossa.

Apocalypse Crew-nimellä toimivan ryhmän kolme jäsentä myönsi syyllisyytensä tekijänoikeusrikkomuksiin. Maksimirangaistus rikkomuksista on viisi vuotta vankeutta ja 250 000 dollarin sakot.

21-vuotias Derek Borchardt, 24-vuotias Matthew Howard ja Aaron Jones, 31, tunnustivat hankkineensa ennen julkaisua arvostelijoille ja muille sidosryhmille tarkoitettuja kopioita musiikista. Kolmikko oli laittanut musiikin verkkoon jaeltavaksi.

Yhdysvaltain oikeusministeriön tiedotteen mukaan musiikki oli ladattu palvelimille ja sitä oli jaeltu ympäri maailmaa p2p-verkkojen avulla. Musiikkia on todennäköisesti päätynyt myyntiin eräissä maailmankolkissa.

Musiikin tekijänoikeuksia valvova RIAA-järjestö oli tyytyväinen miesten tunnustukseen. - Laiton musiikin ennakkojulkaisu on hyvin raskasta teollisuudenalalle, johtaja Brad Buckles sanoi Reutersille.

Howardin lakimies kertoi, ettei hänen asiakkaansa ole hyötynyt taloudellisesti musiikin julkaisusta ja katuu tekoaan.

Neljäs syytetty George Hayes, 31, on jo aikaisemmin myöntänyt rikkoneensa tekijänoikeuslakia ollessaan jäsenenä Chromance-nimisen ryhmän jäsenenä. Ryhmä pyrkii myös julkaisemaan musiikkia ennen virallista julkistusta.

Oikeus julistaa tuomiot kaikille neljälle toukokuun puolivälissä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.