Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa

Amerikkaan rynnistävä Duudsonit-elokuva esittäytyy Habbo Hotelissa

8.3.2006 10:01 Extreme-televisio-ohjelmastaan tunnetut Duudsonit järjestävät Suomen ensimmäisen Habbo Hotel -lehdistötilaisuuden 13. maaliskuuta. Aiheena on uusi Duudsonit-elokuva, joka tulee Suomen elokuvateattereihin 31. maaliskuuta.

Duudsonit -elokuvassa (The Dudesons Movie) seurataan elokuvaa markkinoivan FS-Film Oy:n tiedotteen mukaan Duudsoneiden elämänmenoa Pohjanmaan pelloilta Amerikan mantereelle ja takaisin.

FS-Filmi kertoo mediajätti Warnerin kanssa tehdyn, Yhdysvaltojen markkinoita koskevan elokuvanlevityssopimuksen olevan lajissaan Suomen historian merkittävin. Elokuvan Yhdysvaltain-ensi-ilta on 6. kesäkuuta.

Ensimmäinen lehdistötilaisuus pidetään elokuvan markkinointipäällikön FS-Filmin Jani Halmeen mukaan virtuaalimaailmassa, koska elokuva on suunnattu nuorille ja koska FS-Film haluaa toteuttaa pr-toimia myös nuorten ympäristössä.

- Vasta tämän tapahtuman jälkeen lähdemme 18 eri lehdistötilaisuutta kattavalle valtakunnalliselle tiedotuskiertueelle, kertoo Halme.

Tilaisuuteen osallistuminen edellyttää oman Habbo-hahmon luomisen, joka onnistuu Habbo Hotelin verkkosivuilla.

Tilaisuuteen tulee ilmoittautua viimeistään 10.3. otsikolla "Duudsonit -pressi" osoitteeseen: press.fi@sulake.com. Viestissä täytyy kirjoittaa oman hahmon nimi, jolloin sille annetaan vip-oikeus päästä sisään tilaisuuden virtuaaliseen pitopaikkaan Habbo Hotelin Teatteriin. Teatteri-tila löytyy Habbo Hotelin navigaattorin yleisten tilojen listalta.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kommentit (3)

Huono 0










Extreme-televisio-ohjelmastaan tunnetut Duudsonit järjestävät Suomen ensimmäisen Habbo Hotel -lehdistötilaisuuden 13. maaliskuuta. Aiheena on uusi Duudsonit-elokuva, joka tulee Suomen elokuvateattereihin 31. maaliskuuta.
Taloussanomat
Huono 0
Onko tässä Duudsoneista kysymys? :) Jos on niin... JEEEE!!!!! Niin vähän se on hyvä se elokuva! :D Mun veljellä on se ja sillon kun se sai sen niin katoin koko elokuvan jokaista extraa myöten! :D

Mun lemppari on Jukka! MOI!
Huono 0
Sain Duudsonit-elokuvan Joululahjaksi. Jarno on mun suosikki! <3 =D
Emäntä
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Isoja yhtiöitä mukaan PCI-turvastandardin kehitykseen

28.05.2007 Maksukorttien PCI-tietoturvastandardin kehittämiseen pääsee vastedes osallistumaan 14 yhtiön joukko, jonka toimintaan standardi vaikuttaa merkittävästi.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan

28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.

.