Vinyylilevy kelpaa myös digitaaliajassa
Ari Huttunen uskoo yhä vinyylin voimaan.
15.3.2006 13:05 Ari Huttunen myy uusia ja käytettyjä äänilevyjä Hakaniemessä ja verkossa. Vinyylilevyjen aika ei ole ohi. Näin uskoo Huttunen, joka on kaupannut käytettyjä ja myös uusia lp- ja cd-levyjä Black and White Records -liikkeessään 1980-luvun alkupuoliskolta lähtien.
Vinyyliostoksilla Helsingin Hakaniemessä sijaitsevassa liikkeessä käy sekä nostalgikkoja että nuoria, jotka arvostavat äänilevyä konkreettisena esineenä kansilehtineen kaikkineen.
Päivittäin tulee vastaan myös niitä, jotka pitävät vinyylilevyjä sijoituskohteina.
– He ovat enimmäkseen keski-ikäisiä harrastajia, joilla on ylimääräistä rahaa. He miettivät ostoksia tehdessään, mitä esimerkiksi Beatles-
vinyylistä mahtaa saada viiden vuoden kuluttua, Huttunen kertoo.
Digitalisointi ei hätkäytä
Musiikkibisneksen digitalisoituminen ei Huttusta hätkäytä.
– Jos laskisi päivän hittien varaan, tulevaisuus näyttäisi synkältä. Meillä myynti ei kohdistu päiväperhoihin, vaan ihan muuhun. Uusissakin levyissä painopiste on klassikoissa, Ari Huttunen sanoo.
Black and White Recordsissa digitalisoituminen näkyy verkkokaupan kasvuna.
Tällä hetkellä verkkomyynnistä tulee neljännes yrityksen 500 000 euron liikevaihdosta.
Toisaalta moni käy liikkeen verkkosivuilla vain tarkistamassa tilanteen ja hakee sitten itse haluamansa liikkeestä.
– Netissä ei voi tarkastella levyn kuntoa, vaikka yritämmekin laittaa sinne levyistä mahdollisimman paljon tietoa.
Asiantuntemus merkitsee
Liikkeensä menestyksen salaisuutena Huttunen pitää kolmimiehisen henkilökunnan asiantuntemusta. Sen merkitystä ei voi aliarvioida liikkeessä, jossa on myynnissä yhteensä 30 000 nimikettä rockista jazziin ja progesta iskelmään.
– Pitää tietää, mitä myy ja mistä se löytyy. Monet asiakkaat hämmästyvät tietomääräämme, Huttunen kehaisee.
Eikä unohtaa sovi sitäkään, että käytettyjen levyjen kauppiaan on osattava myös ostaa.
– Ihmisille joutuu usein selittämään markkinatalouden lakeja: ei kannata ostaa sellaista, mitä ei voi myydä. Esimerkiksi 1980-luvun vinyyleistä on ylitarjontaa, Huttunen kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- Venäläinen rickroll leviää maailmalla 12:38
- Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia 09:23
- Amiraali Kirk kokoaa tekijöitä scifi-hankkeisiin 12:12
- Spotifyn startti kompuroi Yhdysvalloissa 10:39
- Jaana Pelkonen juontaa peligaalaa 09:35
- Microsoft tarjosi maistiaisia mobiili-Windowsista 14:40
- Lisää
-
228 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
25 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
17 e
Fujitsu Esprimo P5730 (Celeron Dual Core E3200, 4 Gt, 250 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
15 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
-165 e
Acer Aspire M5810 (Core i5-750, 8 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-111 e
Lenovo ThinkCentre M58P (Core 2 Duo E8400, 2 Gt, 160 Gt, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
-100 e
Dell Inspiron 580 (Core i3-530, 6 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-86 e
HP Z600 (Xeon E5520, 3 Gt, 320 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
-75 e
Compaq Presario CQ5320sc (Athlon II X2 215, 4 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö









