Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Michael W Rossin väitöstutkimus:

Heteromiehetkin harrastavat homoseksiä netissä

16.3.2006 12:46 Miesten välinen salattu intohimo ei innoita vain elokuvien tekijöitä. Amerikkalaistutkija Michael W Ross paljastaa tuoreessa väitöstutkimuksessaan, että kaikki heteromiehen arkea elävät eivät tyydy siihen internetissä. Moni nettiseksiä runsain mitoin harrastavista miehistä haluaa kumppanikseen toisen miehen, joskin vain webissä. Tutkimuksen kohteena olivat ruotsalaismiehet.

Kaikki internetin välityksellä seksiä harjoittavat heteromiehet eivät kaipaa kuvaan naista vaan etsiytyvät tietoisesti kuva- ja puheyhteyteen toisten miesten kanssa. Monet heistä korostavat, etteivät voisi arkitodellisuudessa kuvitellakaan ryhtyvänsä miesten välisiin leikkeihin.

Perusteellisessa ruotsalaistutkimuksessa tällaiseen perinteiseen rajoja rikkovaan joukkoon sijoittui kymmenisen prosenttia kaikista kyselyn vastaajista. Loput miehistä toimivat omien sanojensa mukaan niin netissä kuin tosielämässäkin hetero-, homo- tai biseksuaalisen suuntautumisensa mukaisesti.

Fantasiasta vuorovaikutukseen

- Tämä on jotain uutta. Aiemmin fantasia on elänyt vain henkilön päässä, mutta nyt internet tarjoaa mahdollisuuden sen toteuttamiseen vuorovaikutuksessa jonkun kanssa, anonyymisti. Rajat sellaisen käsitteiden kuin ?kuka minä olen?, ?tosi? ja ?valhe? välillä ovat liukuvia, toteaa miesten välistä nettiseksiä laajemminkin tutkinut amerikkalainen Michael W. Ross.

Rossin väitöskirja Typing, doing and being. A study of men who have sex with men and sexuality on the Internet tarkastettiin Malmön yliopistossa perjantaina. Väitöskirja koostuu teoreettisesta osuudesta sekä kaikkiaan kuudesta artikkelista, joissa internetin ja seksuaalisuuden suhteeseen paneudutaan sekä Ruotsissa että Yhdysvalloissa tehtyjen empiiristen tutkimusten pohjalta.

Varusteltuja heteromiehiä

Väitöskirjassaan Ross tähdentää, ettei tutkimustulosta voida sen otoksesta johtuen yleistää edes Ruotsissa koko väestöä koskevaksi. Esiin nossut prosenttiluku ei siis kerro homoseksistä kiinnostuneiden heteromiesten määrää. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että kiinnostus rajoja rikkovaan nettiseksiin on kiistatonta ja nostaa kiinostuneiden joukon lähempään tarkasteluun.

Miesten välisiin leikkeihin mieltyneet heteromiehet näyttäisivätkin eroavan perinteisessä heteroseksissä pitäytyvistä miehistä muun muassa laitehankinnoissaan: web-kamerat ja mikrofonit olivat tyypillisiä tietokoneen lisävarusteita ja ahkerassa käytössä, väitöskirjan artikkelit kertovat.

Rajojen rikkomisesta kiinnostuneet myös viettävät verraten runsaasti aikaa verkossa ja näyttävät monesti harrastavan nettiseksiä ahkerammin kuin muut. Eräs väitöskirjan artikkeleista antaa myös ymmärtää, että ryhmään kuuluu jokseenkin suoran toiminnan miehiä: verkkovälitteisestä flirttailusta he eivät ole niinkään kiinnostuneita kuin tutkimuksen ?perinteiset? heterot tai bi- ja homomiehet.

Neitseellistä maastoa tutkijoille?

Paitsi että internet väitöstutkimuksen mukaan mahdollistaa arkielämästä poikkeavat seksikokeilut, se vie myös tutkijat uudenlaiseen maastoon.
Michael W. Rossin mukaan tutkimus osoitti, että internetin avulla on mahdollista tavoittaa ihmisiä, joiden löytäminen muuten olisi mahdotonta tai ainakin vaikeaa. Tällä on merkitystä muun muassa terveysvalistuksen näkökulmasta.

Esimerkiksi miesten välisestä seksistä puhuttaessa nettikyselyllä tavoitettiin Rossin mukaan nuorempia, vähemmän koulutettuja ja useammin myös pienemmillä paikkakunnilla asuvia miehiä kuin perinteisillä tutkimusmenetelmillä. Myös bi-suuntautuneet miehet tavoitettiin netin kautta verraten hyvin.

Haasteellinen tutkimuskohde

Väitöskirjan ruotsalaistutkimukseen osallistuneet miehet rekrytointiin suositun Passagen.se -sivuston kävijöiden joukosta. Kaikkiaan kyselyyn osallistui runsaat 1800 miestä, mutta aivan kokonaan kyselyn malttoi täyttää vain 244.

Internet-pohjaisen tiedonkeruun ongelmia ja mahdollisuuksia tarkastelevassa tutkimuksen osassa juuri miehet näyttäytyvätkin tutkijoiden kannalta hieman haasteellisena ryhmänä: miesten mielenkiinto lopahtaa ennenaikaisesti useammin kuin naisten.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Hoitonetti lähentelee 60 000 kuukausikävijää

11.02.2009 Yhteisöllinen terveyspalvelu Hoitonetti.fi hipoo 60 000 eri kuukausikävijää oltuaan avoinna lokakuusta lukien. Sairauksista puhuessa faktojen kanssa pitää olla tarkka, eikä häiriköintiä ole ainakaan vielä ilmaantunut.

.