Teinin uutisankka luiskahti Googlen sivuille
16.3.2006 08:36 16-vuotiaan Google-fanin valelehdistötiedote päätyi viime viikolla Googlen uutissivuille, kun palvelun hakurobotit imaisivat sen ilmaiseksi tiedotteita julkaisevasta I-Newswiresta. Tiedotteessa väitettiin hakujätin palkanneen pojan työskentelemään Gmailin tietoturva-asioiden parissa.
Tiedotteessa väitettiin myös, että 16-vuotias tulisi työskentelmään New Jerseyssä sijaitsevasta kodistaan ja että hänen palkkansa maksettaisiin hänen opintojensa rahoittamista varten perustetulle tilille.
Tiedote on nyt poistettu sekä I-Newswiresta että Google Newsista, kertoo uutissivusto TechWeb. Vendetta on blogissaan pyytänyt keppostaan anteeksi ja uskoo tempullaan tuhonneensa haaveensa työllistyä Googleen.
Hän kertoo halunneensa vain tehdä kepposen ystävilleen ja olleensa ihmeissään tiedotteen päätymisestä Google Newsiin. Vendetta sanoo myös olevansa Googlen suurin fani.
- Siis hemmetti, olen jopa pukeutunut halloweenissa Larry Pageksi (Googlen perustaja), kuvailee Vendetta hakuyhtiölle omistautumistaan. Google ei aio lähteä oikeustoimiin Vendettaa vastaan.
Saatuaan lukijoilta valituksia Google News myös poisti I-Newswiren lähteidensä joukosta. Google ei ole kommentoinut, liittyykö poisto suoraan teinin tekaisemaan tiedotteeseen, vaan sanoo epämääräisemmin, että syynä on I-Newswiren käytäntö julkaista artikkeleita tarkistamatta niitä. Google News hakee uutisia automaattisesti 4 500 sisällöntuottajan sivuilta.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton 09:42
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta! 09:50
- Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen 07:06
- Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään? 11:05
- Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa 10:03
- Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Avoimen koodin salaus ontuu
19.05.2008 Ssl (secure socket layer) v2/v3 - ja tls (transport layer security) -protokollien suosittu ohjelmistototeutus GnuTLS kärsii kolmesta haavoittuvuudesta, joilla onnistuu palvelunestohyökkäys tai mahdollisesti myös konekaappaus.
Kolme vuotta sitten
Soneran pääluottamusmies: Suomalaisia syrjitään
19.05.2010 TeliaSoneran suomalaisia työntekijöitä kiukuttaa yhtiön suunnitelma siirtää tukitoiminnot Suomesta Ruotsiin. Pääluottamusmiestä harmittavat jatkuvat yt-neuvottelut Suomen talousyksikössä.
Taloussanomat
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Lotossa kuusi oikein – 460 miljoonaa euroa käteen 09:58
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- » Taloussanomat.fi
-
-413 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-287 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-236 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-236 e
-
-236 e














