Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Musiikkimyynti jämähtää 120 milj. euroon

Netti- ja mobiilimusiikki syövät cd-kauppaa

Kalle Snellman ennustaa mobiilimusiikille vahvaa kasvua.

17.3.2006 09:38 Suomessa myydään tänä vuonna musiikkia noin 120 miljoonalla eurolla. Siitä valtaosa, yli 90 prosenttia myydään cd-levyillä. Lähivuosina kokonaisvolyymi ei kasva, mutta verkkomyynnin osuus kasvaa reippaasti.

Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry:n ja Prisma Researchin ennusteen mukaan internetistä tai mobiiliverkosta suoraan ladattavien musiikkitiedostojen osuus kasvaa erityisen reippaasti.

Tänä vuonna verkkomusiikin osuus on alle yhden prosentin luokkaa, mutta vuonna 2008 se nousee 9 prosenttiin.

Matkapuhelinten soittoäänimusiikki kasvattaa tänä vuonna osuuttaan 10 prosenttiin viimevuotisesta kahdeksasta. Ennusteen mukaan sen osuus säilyy suunnilleen samana 10-12 prosentissa vuoteen 2008 asti.

Mobiilimusiikin vahvan kasvun takana on useita ajureita, sanoo Prisma Researchin Kalle Snellman.

Sellaisia ovat soittoäänten hyväksi osoittautunut menestys, mp3-soittimien kasvava myynti, matkapuhelin- ja muiden mobiilien päätelaitteiden ja niitä tukevien verkkojen teknologinen kehitys, yleisen tietoisuuden lisääntyminen ja kopionsuoja- ja jakelumenetelmien kehittyminen.

Mobiilimusiikin kasvupolulla on myös kiviä, maaliskuun MobileMonday-tilaisuudessa Helsingissä asiasta puhunut Snellman sanoi.

- Tuottojen jakamismallista ei ole vieläkään yhteisymmärrystä. Kun kaikki haluavat maksimoida osuutensa, toimitusketjun kakkien lenkkien odotukset eivät voi toteutua.

Snellman huomauttaa, että mobiilit myyntivolyymit voivat kärsiä siitä, että kokonaisia musiikkikappaleita saa internet-jakelun kautta huomattavasti halvemmalla kuin matkapuhelinverkon kautta. Lisäksi operaattorien ainakin toistaiseksi käyttämä mobiilidatan laskutusmalli jarruttaa musiikkitiedostojen lataamista.

Standarditkaan eivät ole vielä selvillä. Useiden drm (digital rights management) - ja tallennusstandardien keskinäinen yhteensopimattomuus luo epävarmuutta markkinoilla ja lisää toimitusketjun kustannuksia.


Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia

11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.

.