Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Oma uutistoimistohanke ja säästötarpeet taustalla

Yle irtautuu STT-sopimuksestaan

17.3.2006 08:11 Yleisradio Yle irtisanoo sopimuksen Suomen Tietotoimiston uutispalvelusta päättymään tämän vuoden lopussa. Ylen uutishankinta nojaa vastedes verkottuneeseen sisäiseen hankintaan. STT pahoittelee tapahtunutta, mutta valmistelee jo ohjelmaa, jolla se sopeuttaa kustannustasonsa tuleviin tuottoihin.

STT:n päätoimittajan ja toimitusjohtajan Atte Jääskeläisen mukaan kaikkien uutismedioiden yhteistyö kansallisessa uutistoimistossa STT:ssä on edistänyt sekä tiedotusvälineiden yhteistä että Suomen kansallista etua.

- Eduskunnan alaisen yleisradioyhtiön irtautuminen tästä yhteistyöstä on erittäin merkittävä mediapoliittinen päätös, kertoo Jääskeläinen STT:n tiedotteessa.

Ylen ja STT:n yhteistyö on kestänyt Yleisradion koko olemassaolon ajan. STT on toimittanut Ylelle sekä suomen- että ruotsinkielisen uutispalvelun. Sopimuksen arvo on noin 1,3 miljoonaa euroa vuodessa.

Ylen uutistoimistohanke edennyt suunnitellusti

Yleisradion oikeus käyttää STT:n hankkimia tai välittämiä uutisia televisio- ja radiolähetyksissään, tekstitelevisiossa, internetissä ja mobiililaitteissa tai uutistyön tausta-apuna lakkaa sopimuksen päättyessä.

Yle on viime vuosina tehostanut omaa uutishankintaa ja riippuvuus ulkopuolisen uutistoimiston palveluista on vähentynyt. Ylen tiedotteen mukaan STT:n palvelusta luopumiseen vaikuttavat Yle Uutiset -uutistoimistohankkeen eteneminen suunnitellusti sekä kustannussäästötarpeet.

- Ylen uutistoiminta pystyy nykyisiä voimavaroja järkevästi ja luovasti käyttämällä tulevaisuudessakin säilyttämään uskottavuutensa ja arvostuksensa maan luotettavimpana sähköisenä uutistalona, arvioi varatoimitusjohtaja Seppo Härkönen.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Tyttö nimesi seuraavan Mars-mönkijän

28.05.2009 Nasan suurikokoinen ja vuoteen 2011 myöhästynyt Mars-mönkijä Mars Science Laboratory sai nimekseen Curiosity, uteliaisuus.

.