Sony julkisti blu-ray -laitteita
BDP-S1 debytoi Yhdysvalloissa heinäkuussa.
20.3.2006 08:01 Sony on julkistanut kolme blu-ray disc -formaattia (bd) tukevaa laitetta: bd-soittimen, bd:tä tukevan pöytämikron ja sisäisen bd-aseman. Sony julkaisi myös bd-levyjen hintoja.
Bd-soitin BDP-S1 tulee Yhdysvaltain markkinoille heinäkuussa noin tuhannen dollarin hintaisena. Soitin tukee perinteisiäkin dvd-levyjä ja televisioita, mutta bd-levyjen katselemiseen tarvitaan teräväpiirtotelevisio.
Bd:tä tukeva tietokone, Vaio RC, tulee niin ikään myyntiin Yhdysvalloissa ensi kesänä. Hintaa koneella on noin 2 300 dollaria. Koneella voi muun muassa muokata teräväpiirtotasoista videota sekä arkistoida sitä ja jakaa bd-levyillä. Vaio RC:ssä on myös ohjelmisto, jolla bd-videota voi muuntaa perinteiseen dvd-formaattiin, kertoo uutissivusto Newsfactor.
Bd-levyjä Sony tuo Yhdysvaltain markkinoille huhtikuussa. 25 gigatavun levy maksaa 20 - 25 dollaria ja 50 gigatavun levy noin 50 dollaria.
Sisäinen bd-asema BWU-100A tulee myyntiin Yhdysvalloissa myöhemmin tänä vuonna. Asema tukee sekä 25:n että 50 gigatavun levyjä ja polttaa 25 gigatavun levyn täyteen noin puolessa tunnissa. Hintaa Sony ei vielä kertonut.
Muiden alueiden lanseerausaikatauluja ei Sony tiedotteessaan paljastanut.
Bd-elokuvia toukokuussa
Bd-uutuuksilla Sony haastaa hd dvd -formaatin, jonka päätukijoita ovat Toshiba ja NEC. Hd dvd -laitteita tulee myyntiin jo tässä kuussa, mutta elokuvia ei ole aivan heti tarjolla. Sony aikoo tuoda kahdeksan bd-elokuvaa myyntiin 23. toukokuuta ja lisää kesäkuussa. Tänä vuonna bd-elokuvien määrä kasvaa Sonyn mukaan noin sataan. Hd dvd -leiri on lupaillut kaksi kertaa suurempaa määrää.
Tutkimusyhtiö Forrester Research ennustaa blu-rayn voittavan formaattisodan, koska sillä on Hollywoodin useimman suuren elokuvastudion tuki ja koska se on Sonyn Playstation 3 -konsolin formaatti. Moni muu taho on kuitenkin vielä voittajasta epävarma. Esimerkiksi moni elokuvayhtiö ja laitevalmistaja pelaa varman päälle tukemalla molempia formaatteja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon
11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













