Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Terkkari.fi avautui

Online-terveyspalvelu tavoittaa murkut

23.3.2006 10:38 Terve Media on avannut uuden nuorille suunnatun terveyspalvelun, jonka ydinkohderyhmänä ovat murrosikäiset nuoret. Terkkari.fissä nuoret saavat lääketieteen ammattilaisten tuottamaa tietoa ja vastauksia muun muassa murrosikään, seksiin, seurusteluun, liikuntaan ja terveyteen liittyviin kysymyksiin.

Terkkari.fissä on mukana oikea terveydenhoitaja, jolta nuori voi kysyä asioista täysin anonyymisti, jos omaa ongelmaa koskevaa aihetta ei ole jo palvelussa käsitelty.

Terkkari.fissä on myös muun muassa Isosysteri-palvelu, jonka palstalla käy tunnettuja vieraita. Heille voi esittää kysymyksiä eri teemoista. Ensimmäisenä teemana on Terkkari.fin tiedotteen mukaan ensirakkaus ja vieraana Flinch-yhtyeen vokalisti Ville.

Terkkari.fin kävijätavoite on myyntijohtaja Birgitta Takalan mukaan heti alussa melkoisen kova: 10 000 eri kävijää viikossa.

- Uskon kävijämäärän kasvavan jatkossa melkoisesti, kun sana uudesta palvelusta alkaa leviämään.

Terve Media -mediaryhmän muita palveluita ovat Tohtori.fi, Helistin.fi, Poliklinikka.fi, Verkkoklinikka.fi, Terve.fi ja TerveKlubi. Terve Mediaa tuottaa Coronaria Media Oy.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Microsoftilla koossa 10 000 patenttia

11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.

.