Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoitteena av-palveluiden vapaa liikkuvuus

EU haluaa mullistaa televisiomainonnan sääntelyn

24.3.2006 12:11 Euroopan komissio ehdottaa televisiotoiminnan sääntelyn perinpohjaista uudistamista. Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteen mukaan televisiomainosten sijoitteluja ja aikarajoja väljennettäisiin. Lastensuojelua koskevat säännökset ulottuisivat koskemaan myös erikseen tilattavia palveluita.

Jäsenvaltiot voisivat halutessaan kuitenkin asettaa direktiiviä tiukempia määräyksiä.

Uudistuksen keskeinen tavoite on helpottaa kaikkien audiovisuaalisten palveluiden vapaata liikkuvuutta yhteisön sisällä. Myös eurooppalaista sisältötuotantoa halutaan edistää.

Direktiivi ei enää säätelisi sitä, kuinka usein ja miten mainoksilla saisi katkaista tv-ohjelman. Mainosten enimmäismäärä säilyisi kuitenkin edelleen 12 minuutissa tuntia kohden.

Tuotesijoittelu eli tuotteen sijoittaminen ohjelmaan mainostarkoituksessa saisi komission esityksestä selvät pelisäännöt. Tuotesijoittelusta pitäisi ilmoittaa katsojille ohjelman alussa. Niin sanottu piilomainonta olisi kuitenkin edelleen kiellettyä. Uutisissa, ajankohtaisohjelmissa ja lastenohjelmissa tuotesijoittelua ei saisi käyttää.

Direktiivin nimi muutettaisiin audiovisuaalisten mediapalveluiden direktiiviksi. Televio-ohjelmien lisäksi myös erikseen tilattaville audiovisuaalisille sisältöpalveluille eli on demand -palveluille määrättäisiin vähimmäissäännöt.

Hallitus saattoi direktiiviehdotuksen eduskunnan tietoon 23. maaliskuuta. Suomen hallitus kannattaa televisiotoiminnan sääntelyn keventämistä, mutta liikenne- ja viestintäministeriön mukaan selkeänä lähtökohtana tulee olla, että mainokset ja ohjelmat pidetään erillään toisistaan.a

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Linux-laatikko wlan-yhteydellä

28.05.2007 Maahantuoja Metric Industrial Oy esittelee Moxa ThinkCore W311 -laitteen integroidulla wlan-yhteydellä.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan

28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.

.