Suomalaishaastajat kiilaavat Skypen tontille
Kuvassa käytetään Skypen videoyhteyspalvelua.
24.3.2006 11:52 Suomeen on lyhyessä ajassa syntynyt jo kolme Skypen kilpailijaksi tarkoitettua palvelua. Kukaan uusista toimijoista ei kuitenkaan halua avoimesti haastaa p2p (peer to peer) -tekniikkaa hyödyntävää Skypeä.
Tämän vuoden alussa toimintansa aloittanut Netphone etsii asiakkaikseen pienten ja keskisuuren yritysten lisäksi tavallisia kuluttajia.
– Perheet ovat sellainen ryhmä, joita kukaan ei ole vielä huomioinut, Netphone Finlandin toimitusjohtaja Sirpa Stenbäck määrittelee.
Perheitä yritetään haalia asiakkaiksi esimerkiksi perheenjäsenten käytössä olevalla yhteisellä vastaajalla, palvelunumeroiden soiton estolla ja puheluerittelyllä.
Lasku myös jälkikäteen
Tähän asti Netphone on tarjonnut vain ennakkomaksuliittymiä, mutta näinä päivinä asiakkaille tarjotaan mahdollisuutta maksaa soitot myös jälkeenpäin. Paperilaskutuksesta ollaan siirtymässä kokonaan verkkolaskutukseen.
Netphonen toimitusjohtaja muistuttaa, että heidät erottaa Skypestä esimerkiksi parempi asiakaspalvelu. Asiakaspalveluun voi sähköpostin lisäksi ottaa yhteyttä puhelimitse, mutta soitto maksaa 1,5 euroa minuutilta, johon lisätään vielä paikallisverkkomaksu.
Sirpa Stenbäck perustelee korkeaa maksua muun muassa sillä, että he eivät halua muiden palveluiden käyttäjiä kuormittamaan asiakaspalveluaan. Toimitusjohtaja muistuttaa, että puhelumaksua tarkistettaneen myöhemmin.
Netphonen asiakas voi käyttää laajakaistaliittymään kytkettävän ip-puhelimen tilalla myös tietokoneeseen asennettavaa yhteysohjelmaa, josta on pian tulossa myös suomenkielinen versio sekä versiot Linuxille ja Macille. Symbian-versiolle Stenbäck ei vielä osaa kertoa aikataulua.
Stenbäckin mukaan voip-palveluiden suosio riippuu jatkossa päätelaitteiden valmistajista. Jos myyntiin ei saada helppokäyttöisiä ja edullisia päätelaitteita, eivät kuluttajat innostu voip-puheluista.
Eläkeläiset langan päähän Floridassa
Ipon Communicationsin hallituksen puheenjohtaja Osmo Mäenpää ei vieläkään halua kertoa www.laajakaistapuhelin.net-palvelun käyttäjämääriä, mutta kotikäyttäjiä palvelun asiakkaista on noin puolet.
Iponilla on yksityisasiakkainaan esimerkiksi Espanjassa ja Floridassa asuvia eläkeläisiä. Vaihto-oppilasjärjestöjen kanssa on käyty neuvotteluja, mutta ainakaan vielä nämä neuvottelut eivät ole johtaneet mihinkään sopimuksiin.
– Olemme järjestelmällisesti panostaneet pk-sektoriin, noin 10–20 työntekijän kokoisiin yrityksiin, Mäenpää määrittelee.
Iponinkin edustaja on maltillinen, kun puhe kääntyy Skypeen.
– Onhan tässä Skypeen verrattuna iso ero. Tässä on käytössä esimerkiksi normaalit numeronsiirrot. Skype ei ole puhelinstandardien mukainen.
Osmo Mäenpää uskoo, että voipin yleistymistä kuluttajapuolella jarruttaa vain tiedonpuute. Tekniikan rummuttaminen maksaisi niin yhtiölle paljon, että ainakaan vielä siihen ei ole varaa.
– Digiboksiakin tuntuu olevan niin vaikea saada läpi, Mäenpää muistuttaa.
GoSipillä ilmaispuheluita
Tuorein Skypen haastaja on maaliskuussa toimintansa aloittanut GoSip-palvelu. GoSip on Go Communicationsin tarjoama tuote, jonka käyttäjä voi soittaa puheluita, lähettää tekstiviestejä sekä sähköposteja yhdestä ja samasta käyttöliittymästä ilmaiseksi.
Palveluun rekisteröityminen ei vaadi yhtiön tarjoamaa GoMobile-liittymää, mutta GoSip-puhelimen käyttö vaatii joko GoMobilen tarjoaman liittymän.
Puhelinta käytetään selainohjelmalla, käytössä on oltava Internet Explorer 5.0 tai uudempi. Palvelun luvataan lähiaikoina toimivan myös Firefoxilla ja muilla selaimilla.
Go Communication toimi aikaisemmin nimellä Spinbox. Spinbox siirtyi helmikuun alussa kokonaan suomalaisomistukseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Linux-laatikko wlan-yhteydellä
28.05.2007 Maahantuoja Metric Industrial Oy esittelee Moxa ThinkCore W311 -laitteen integroidulla wlan-yhteydellä.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan
28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi