Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Oli nostamassa AltaVistan huippusuosituksi

AltaVistan kehittäjä menehtyi

27.3.2006 08:32 AltaVista-hakukoneen pääkehittäjiin kuulunut Paul A. Flaherty laskettiin viime perjantaina Kaliforniassa viimeiseen lepoonsa. Flaherty menehtyi uutissivusto TechWebin mukaan 16. maaliskuuta kotonaan sydänkohtaukseen, 42-vuotiaana.

Flaherty valmistui Stanfordin yliopistosta vuonna 1994 ja siirtyi pian sen jälkeen Digitalin verkkojärjestelmälaboratorion palvelukseen. Digitalin kehittämä AltaVista oli internetin ensimmäisiä suosittuja hakukoneita.

AltaVista suunniteltiin alun perin vain yrityksen laitteiden markkinointivälineeksi, joten sen suosio yllätti yrityksen. Vuonna 1995 avatun palvelun päivittäinen kävijämäärä nousi vuodessa yli 20 miljoonaan.

Liiketoimintana AltaVista ei kuitenkaan juurikaan kannattanut. Digital aikoi viedä hakukoneensa pörssiin dotcom-kuplan aikoihin, mutta sijoituspankkien painostus kaatoi suunnitelmat.

AltaVistan on omistanut kolmisen vuotta internet-hakupalveluja tarjoava Overture Services, jonka puolestaan omistaa nykyään Yahoo. Edellinen AltaVistan omistaja, sijoitusyhtiö CMGI, hankki AltaVistan vuonna 1999 Compaqilta peräti 2,3 miljardilla dollarilla.

AltaVistan suosio on nykyään vähäistä: viime syksyllä Nielsen/NetRatingsin tekemässä tutkimuksessa palvelua ei näkynyt viiden käytetyimmän hakukoneen joukossa. Lähes puolet käytti Googlea ja joka viides MSN:ää.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Wincapitasta satelee lisää rikosilmoituksia

10.02.2009 Pyramidihuijaus Wincapitasta tulee poliisille rikosilmoituksia kiihtyvään tahtiin, kertoo oululainen Kaleva.

.