Beatles-Apple kohtaa tietokone-Applen jälleen oikeudessa
Apple Corpsin logo.
27.3.2006 13:07 Apple Computer ja Beatlesien vanha levy-yhtiö Apple Corps ottavat jälleen mittaa toisistaan oikeudessa. Lontoossa alkaa oikeudenkäynti, jossa pohditaan, rikkooko Applen iTunes-verkkokauppa vanhaa yhtiöiden välistä sopimusta.
Beatles-yhtye perusti Apple Corpsin verotussyistä vuonna 1968. Yhtiöllä on ollut useita tytäryhtiöitä eri aloilla, mutta toiminta keskityy nykyisin Beatlesiin liittyvien tuotteiden lisensointiin ja oikeuksien hallinnointiin.
Kaksi Applea ovat kohdanneet oikeudessa kaksi kertaa aiemminkin. Ensimmäisessä mittelössä vuonna 1980 yhtiöistä nuorempi, Apple Computer maksoi 80 000 dollarin korvauksen alkuperäisen Applen nimen käyttämisestä ja sitoutui pysyttelemään musiikkibisneksen ulkopuolella.
Toinen käräjöinti päättyi vuonna 1991 yli 26 miljoonan dollarin korvauksiin ja sopimukseen, jonka mukaan Apple ei jakele tai myy fyysisiä musiikkitallenteita. 90-luvun kiista sai alkunsa Macintosh-koneiden musiikkiohjelmista.
Beatles-yhtiö jätti uusimman kanteensa vuonna 2003 Applen tuottua markkinoille iTunes-verkkokaupan ja iPod-soittimen.
Apple Computerin mielestä vuoden 1991 sopimus sallii iTunesin tapaisen tiedostokaupan. Levy-yhtiön mielestä kyse on taas sopimuksessa kielletystä musiikkikaupasta.
Apple Corps vaatii, että Apple Computer lopettaa Apple-tavaramerkin käytön musiikkikaupassa ja maksaa toistaiseksi määrittämättömän summan korvauksia.
New York Times kertoo, että jutun tuomari Edward Mann on tunnustautunut iPodin käyttäjäksi, mutta kumpikaan osapuoli ei ole silti vaatinut tuomarin vaihtamista.
Jutun käsittely alkaa tänään Lontoossa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Salcompin tulos painui pakkaselle
10.02.2009 Laturivalmistaja Salcompin tulos painui tappiolliseksi ja liikevaihto pieneni loka–joulukuussa. Yhtiö arvioi myös markkinaosuutensa pienentyneen.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













