Nelosen koko ohjelmisto mobiili-tv:stä
29.3.2006 12:01 Tv-operaattori Nelonen ilmoittaa, että sen koko ohjelmistoa voi seurata 3G-verkon mobiili-tv:stä. Yhtiön mukaan mobiili-tv on Neloselle yksi uusia mahdollisuuksia tarjoava ohjelmasisällön jakelukanava.
Nelosesta korostetaan, että yhtiön strategiana on tehdä kiinnostavista ohjelmista monimediaisia kokonaisuuksia, joissa eri välineillä ja jakelukanavilla on omat roolinsa ja sisältönsä.
- Viihteen ja hyvien tarinoiden kysyntä kasvaa jatkuvasti. Haluamme palvella katsojiamme tarjoamalla heille mahdollisuuden viihtyä suosikkiohjelmiensa parissa erilaisiin tilanteisiin sopivien välineiden kautta. Mobiili-tv on Neloselle yksi kiinnostava monimediaisuuden ulottuvuus, joka saattaa tarjota meille tulevaisuudessa myös uusia ansaintamahdollisuuksia muun muassa mobiiliin räätälöityjen maksullisten ohjelmien välityskanavana, sanoo Nelosen liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen.
Hänen mukaansa hyvinä esimerkkeinä Nelosen monimediaisista ohjelmista ovat tänä keväänä olleet Unelmakämppä ja autoiluohjelma Start! Television lisäksi molemmat ohjelmat ovat eläneet vahvasti internetissä, missä on tarjottu runsaasti itse ohjelmia täydentävää informaatiota ja interaktiivisia palveluja.
Unelmakämpästä julkaistaan myös painettu lehti, jota myydään irtonumeroina Lehtipisteissä 11.4. alkaen. Lisäksi joitakin Nelosella nähtäviä ohjelmia voi katsella maksullisessa Nelosen Netti-tv:ssä, hyvänä esimerkkinä SM-liigan välierä- ja finaaliottelut.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Elisa ostaa asiakaspalvelun ohjelmistotalon
09.02.2007 Teleyhtiö Elisa ostaa Contact Center -järjestelmiä toimittavan First Orange Contactin osakekannan sen toimivalta johdolta ja Aura Capitalilta. Kauppahinta on noin 3,4 miljoonaa euroa.
Kolme vuotta sitten
Nokia suunnittelee kännykkäohjelmien verkkokauppaa
09.02.2009 Nokia ja Samsung haastavat tahoillaan Applen avaamalla lisäohjelmien verkkokaupat.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Finnair suunnittelee yhteisyritystä 10:05
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- M-real teki selvästi tappiota 12:53
- Danske Bankin Ilkka Hallavo jättää tehtävänsä 11:08
- » Taloussanomat.fi













