Yle kurkottaa laajakaistapalveluihin
Ylen hallituksen puheenjohtaja Hannu Olkinuora
29.3.2006 08:46 Yleisradio siirtää toimintansa painopisteen uuden strategiansa mukaisesti välinevetoisuudesta sisältöjen tuottamiseen ja kehittämiseen. Yle haluaa olla vuonna 2010 perinteisten radio- ja tv-markkinoiden ohella merkittävä toimija uusien, erityisesti laajakaistaverkkoa käyttävien palvelujen kehittäjänä ja toteuttajana.
Yleisradion hallintoneuvosto hyväksyi eilen yhtiön hallituksen Yle 2010 -strategian linjaukset. Läpi menivät myös ehdotetut organisaatiomuutokset.
Yle kertoo tiedotteessaan luovansa tulevaisuudessakin palveluja suomalaiseen arkeen ja juhlaan. Yle uskoo, että suomalaiset tulevat tuntemaan Ylen palvelut yhä paremmin ja voivat valita kanavatarjonnasta ja hakupalveluista itselleen sopivat. Ylen tavoitteena on asiakaslähtöisyys ja suomalaiset sisällöt.
Ylen hallituksen puheenjohtajan Hannu Olkinuoran mukaan yhtiön täytyy pysyä mukana teknisessä kehityksessä voidakseen palvella asiakkaitaan eli tv-maksun maksajia.
Organisaatiota muokataan
Yhtenä strategisten tavoitteiden saavuttamisen keinona Yle uusii organisaatiotaan. Perusorganisaatio muuttuu välineperusteisesta sisältö- ja asiakasperusteiseksi. Kanavat muuttuvat organisaatioltaan kevyiksi ja keskittyvät ydintehtäväänsä, ohjelmiston kokoamiseen ja tilaamiseen. Uudet jakelutiet nousevat tasavertaisiksi radion ja television rinnalle.
Uudessa organisaatiossa ohjelmatuotanto järjestetään neljään sisältöperusteiseen ohjelmistoalueeseen. Ne ovat Asia- ja kulttuuri-YLE, Uutis-YLE, Virike-YLE ja Svenska-YLE. Virike YLE nostaa viihteen ja populaarikulttuurin muiden ohjelmistoalueiden rinnalle.
Ohjelmistoalueet koostuvat osaamiskeskuksista jotka tuottavat ohjelmia ja palveluita yhtiön eri kanaville. Ohjelmistoalueen johtajan tukena on esikuntatoiminto.
Muutokset astuvat voimaan vuoden 2007 alussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen
11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












