Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Puurtamista harrastuksena

Tutkija korjaa virheesi Wikipediassa

3.4.2006 11:59 Netissä julkaistava, kenen tahansa vapaasti täydennettävissä oleva tietosanakirja Wikipedia innostaa suomalaisia yliopistotutkijoita. Moni akateeminen puurtaja päivittää jo harrastuksenaan Wikipedian hakusanoja ja termiselityksiä.

– Tässä on samaa viehätystä kuin netin keskustelupalstoilla, mutta tämä on myös yhteiskunnalle hyödyllistä puuhaa, kertoo Wikipedian aktiivipäivittäjiin kuuluva kuopiolainen luonnontieteilijä.

Eniten mielihyvää saa kuulemma sanakirjasta löytyvien virheiden tai huolimattomuuksien korjaamisesta. Wikipediaan kirjoitetaan nimettömänä, joten julkaisutoiminnasta ei tule kenellekään meriittiä saati palkkioita.

– Yksi motivaattori lienee tieteen tekemisen palo. Monelle tuottaa iloa sekin, että pystyy popularisoimaan tietoa luettavaan muotoon, arvelee Tieteentekijäin liiton puheenjohtaja Antero Puhakka Joensuun yliopistosta.

Nimettömyyskin on tiedemaailmassa vain näennäistä, maine voi kasvaa näinkin.

– Kyllä kollegat pystyvät aika helposti tunnistamaan toistensa tyylin ja käsialan, Puhakka uskoo.

Väittelyä tiedeyhteisöissä

Maailmalla tiedeyhteisöt ovat toisinaan väitelleet kansainvälisen Wikipedian palstoilla, mainostaneet koulukuntaeroja ja korostaneet vuorotellen artikkeleissa omia näkemyksiään.

Suomenkielinen sanakirja on toistaiseksi välttynyt oppiriidoilta.

– Tosin tieteessä aiheita kyllä riittäisi. Esimerkiksi omalta tutkimusalueeltani päihdeasioista on niin monta teoriaa, että niistä saisi helposti kiistoja aikaiseksi, Puhakka nauraa.

Hän itse ei ole innostunut "?pedisoimaan"? tietojaan, koska muutakin ajanmenoa on tarpeeksi.

Professorien ja yliopistonlehtorien ammattilehden Acatiimin päätoimittaja Kirsti Sintonen kertoo kuulleensa hauskoja arvioita siitä, millaiset ihmiset ovat ensimmäisinä jääneet koukkuun ilmaistiedekirjoittamiseen.

– Ne kuulemma istuvat muutenkin kotona päätteen vieressä kaiket illat ja käyttävät aikaansa enemmän Wikipediaan kuin puolison kanssa seurusteluun, hän sanoo.

Edunvalvojaliitolla ei ole mitään tällaista ilmaistyötä vastaan.

– Näkisin, että tämä on osaltaan yliopistoväen tehtäviin kuuluvaa yleistä sivistyksen ja tiedon jakamista, Antero Puhakka sanoo.


Jutun kirjoitti: Petri Korhonen
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Wikinvest katsoo talousjargonin taakse

10.02.2009 Vuonna 2006 aloittanut Wiki-periaatteella toimiva sijoitussivusto kerää voimia epäluottamuksesta finanssialan vanhoihin toimijoihin.

.