Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Walt Disney Company aukoo uusia uria

Täydelliset Naiset ja Lost matkalla ilmaiseksi verkkoon

10.4.2006 17:04 Walt Disney Company aikoo tuoda verkkoon suosituimpien televisiosarjojensa jaksoja katseltavaksi maksutta. Tuloaan tekevät muun muassa Desperate Housewifes (Täydelliset Naiset) ja Lost.

Wall Street Journalin mukaan yhdysvaltalainen tv-kanava ABC avaa huhtikuun 30. päivä uusitut verkkosivunsa, jotka sisältävät "teatterin", jossa laajakaistaiset käyttäjät voivat katsoa ohjelmia eteen- ja taaksepäin kelaten. Mukana on mainostaukoja, joiden yli ei voi hypätä.

Ohjelmien verkkosaatavuudesta USA:n ulkopuolella ei WSJ maininnut mitään.

Lehden mukaan Disney toivoo löytäneensä keinon kääntää tv-ohjelmien verkkovälityksen kannattavaksi liiketoiminnaksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun televisioyhtiö tarjoaa merkittäviä prime time -ohjelmia ilmaiseksi verkossa ilman rajoituksia.

Ohjelmien jaksot tulevat verkkoon USA:n ensiesitystä seuraavana päivänä ja ne arkistoidaan, joten lopulta katsottavana on kokonaisia kausia. ABC:n lisäksi muun muassa Disney Channel käynnistää kesäkuussa oman palvelunsa. Disneyn Soapnet-kaapelikanava tuo ohjelmiaan verkkoon tasan viikon päästä.

Avain Disneyn strategiassa on pitää tv-ohjelmien ohjakset tiukasti omissa käsissä. Näin esimerkiksi kumppanuus Googlen kanssa on poissuljettu. Disneyn päätöstä hallita itse ohjelmiensa verkkotarjontaa vahvisti tammikuinen kokemus, kun Googlella oli teknisiä vaikeuksia tarjota CBS:n CSI-sarjan jaksoja vuokrattavaksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sims muuttaa valkokankaalle

28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.


Kolme vuotta sitten

Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia

28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.

.