Ennustekone povaa jalkapallon MM-kisatuloksia
12.4.2006 09:35 BayesIT Oy on julkaissut ennustekone BayMiner Predictin, joka ennustaa ensi kesässä Saksassa käytävien jalkapallon MM-kisojen tuloksia. Ennusteet tehdään maiden aiempien otteluiden tulosten perusteella.
BayesIT:n tiedotteen mukaan BayMiner Predict oppii jo pelattujen otteluiden tuloksista joukkueiden vahvuuksia ja heikkouksia, koska se osaa lukea tietoa rivien välistä. Palvelu on tarkoitettu alan harrastajille.
BayesIT:n mukaan perinteisillä tilastollisilla laskentamenetelmillä ei ottelutuloksia voi luotettavasti ennustaa, koska vaikuttavien tekijöiden määrä on suuri. Vaikuttajina on muun muassa hetkellisesti vaihtuvat muuttujat, kuten loukkaantumiset, ja valmentajan taktiikkamuutokset.
Poiketen yleisistä ennustamisratkaisuista BayesIT:n BayMiner Predict laskee ensin niin sanotun tietämysmallin, jota sitten käytetään ennusteen laadinnassa.
BayesIT:n mukaan uuden tekniikkansa ansiosta BayMiner Predict tunnistaa kaikki riippuvuudet, vaikka kaikkia yhdistelmiä ei äärellisessä ajassa ehtisi laskea esille.
BayMiner Predictin mallissa on tuhatkunta ottelutulosta, pääasiassa muutamista edellisistä MM-kilpailuista sekä niiden karsinnoista. Malli sisältää myös tuloksia joistakin muista suurista, kansainvälisistä pelitapahtumista 6- 8 viime vuoden ajalta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä
28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia
28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi