Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toukokuusta lähtien

Ylen sinfoniat verkkoon

12.4.2006 08:42 Yle Radion sinfoniaorkesterin konsertit ovat toukokuusta alkaen kuultavissa radion lisäksi internetissä. Ensimmäinen internetin kautta välitettävä konsertti on satavuotiasta Suomen eduskuntaa juhlistavan Sibelius-sarjan avauskonsertti, joka järjestetään 4.5. Yliopiston juhlasalissa Helsingissä.

RSO on Ylen tiedotteen mukaan ensimmäinen suomalainen orkesteri, jonka konsertit tulevat kuultaviksi internetissä. Internet-välityksestä solmittiin 1.3.2006 alkaen sopimus sekä Ylen ja Teoston että Ylen ja Suomen Muusikkojen Liiton välillä.

Konserttien suoria lähetyksiä pääsee kuuntelemaan RSO:n nettisivuille 4.5. avattavan sivuston kautta. Kuultavissa ovat kaikki samaan aikaan YLE Radio 1:ssä suorana lähetettävät RSO:n konsertit, jotka tavoittavat vastaisuudessa myös kansainvälisen yleisön.

Väliaikaohjelmat ovat kuultavissa edelleen vain radion kautta; sen sijaan Jälkikoirat-ohjelma on kuultavissa myös internetissä. Sivuilla on mahdollista ladata myös konsertin käsiohjelma suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Syyskuussa palvelu laajenee arkistomateriaaliin, kun Ylen Elävä arkisto -sivut avautuvat 9. syyskuuta. Arkistomateriaali kattaa sekä uusia että vanhoja RSO:n konserttitallenteita.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Wikinvest katsoo talousjargonin taakse

10.02.2009 Vuonna 2006 aloittanut Wiki-periaatteella toimiva sijoitussivusto kerää voimia epäluottamuksesta finanssialan vanhoihin toimijoihin.

.