Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rahoitushakemuksissa

Suomen Akatemia hankkiutuu sähköiseen maailmaan

18.4.2006 11:33 Vuoden 2007 alusta alkaen Suomen Akatemiaan saapuvien rahoitushakemusten käsittely- ja arviointi toteutuu kokonaan sähköisesti, ilmoittaa Akatemia tiedotteessaan.

Ylijohtaja, hallinto, Juha Sarkion mukaan sähköiseen toimintaan siirtymisen tavoitteena on, että tutkimusrahoituspäätösten valmistelu, toimeenpano ja seuranta sujuu nykyistä tehokkaammin ja joustavammin. Sähköisen toimintatavan myötä Akatemia pystyy nopeuttamaan ja yksinkertaistamaan toimintatapojaan ja kehittämään asiakaspalvelua.

- Akatemian saamien rahoitushakemusten määrät ovat vuosi vuodelta kasvaneet. Ei ole oletettavissa, että hakemusmäärät vähenevät, Sarkio perustelee toimintatapojen kehittämistä sähköiseen suuntaan.

Vuosittain Akatemia saa noin 5500 tutkimusrahoitushakemusta. Koska hankkeet ovat yleensä monivuotisia, käynnissä on yhtä aikaa useita tuhansia Akatemian rahoittamia tutkimushankkeita.

- Kun saamme kaikki hankkeisiin liittyvät osa-alueet saman sähköisen tietokannan alle, on meillä käytössä ajan tasalla oleva tietokanta kunkin rahoitetun hankkeen tai tutkijan osalta, Sarkio sanoo.

Sähköisen asioinnin kautta kukin tutkija pystyy tarkastamaan omat asiakirjansa, hakemuksensa, cv:nsä ja asiantuntijalausunnot. Sähköisen asioinnin kehittämistä varten Akatemiassa on sähköisen asioinnin työryhmän, joka aloitti toimintansa viime vuoden puolella.

Ryhmä katsoo myös, miten tutkijoiden hakemuksia voidaan virtaviivaistaa esimerkiksi määrämuotoisten hakemuslomakkeiden sekä liitteiden määrien ja muodon osalta. Myös tutkimusraportti, julkaisuluettelo ja cv uudistetaan sähköiseen työskentelyyn siirryttäessä.

Jo kuuden vuoden kokemus

Akatemia otti sähköisen asioinnin käyttöön vuonna 2000. Sen avulla tutkijat ovat voineet jättää hakemuksensa ja raporttinsa sähköisesti Akatemian verkkosivujen kautta.

Hauista ilmoitetaan yksityiskohtaisesti verkkosivuilla, nykyisin osoitteessa www.aka.fi/tutkimusrahoitus. Akatemian kaikki tutkimusrahoitukseen liittyvä tieto on keskitetty tähän verkkosivujen vihreällä merkittyyn osioon. Sieltä pääsee myös sähköisen asioinnin sivustoon.

Vaikka hakemuksia on toistaiseksi voinut jättää myös paperiversioina, on sähköinen asiointi vuosi vuodelta yleistynyt niin, että käytännössä kaikki hakemukset jo tulevat Akatemiaan sähköisessä muodossa.

Uutta on se, että myös hakemusten käsittely- ja arviointivaiheet tulevat sähköisen toimiston piiriin. Akatemian hallintovirastossa hakemusten käsittely tapahtuu jatkossa täysin sähköisesti. Arviointipaneelien ja toimikuntien työskentely toteutuu kannettavilla tietokoneilla.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä

28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.


Kolme vuotta sitten

Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia

28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.

.