Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sponsorointisopimus tuo uutta teknologiaa

Intel ja Lenovo puhaltavat tuulta suomalaisten kisapurjeisiin

28.4.2006 13:34 Intelin ja pc-valmistaja Lenovon sponsorointisopimus Suomen Purjehtijaliiton kanssa vie Suomen purjehduksen maajoukkuetta ja 49er-tiimiä kohti Pekingin Olympialaisia. Kilpapurjehtijat saavat käyttöönsä uusia valmennusvälineitä, muun muassa Lenovon ThinkPad T60 -kannettavia.

Vuoden 2005 Suomen mestarit, Team Gant49er -veneen purjehtijat Tom Lönnqvist ja Jacob Granqvist lähtevät uuteen purjehduskauteen suurin odotuksin, sponsorit kertovat. Lähitavoitteena on mestaruuden uusiminen ja sijoittuminen kärkeen kansainvälisissä kilpailuissa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on menestyä Pekingin Olympialaisissa vuonna 2008. Apuna valmennuksessa on nyt muun muassa kannettavat tietokoneet.

- Videoanalysointi kannettavalla heti kisan jälkeen tai harjoitusten aikana on tosi kova juttu. Toinen kehityksen kulmakivi on henkinen valmennus, jota käymme Heimo Langinvainion kanssa, kertoo kippari Tom Lönnqvist.

49er-venettä sanotaan purjeveneiden Formula ykköseksi, joka vaatii täyspäiväistä harjoittelua vesillä.

Intelin mukaan muutkin veneilijät ja matkailijat hyötyvät tämän päivän kannettavien tietokoneiden tarjoamasta liikkuvuudesta. Veneilijät ja autoilijat voivat käyttää hyväksi esimerkiksi sääennusteita ja navigointipalveluita.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä

28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.


Kolme vuotta sitten

WSJ: Time Warner irrottaa AOL:n

28.05.2009 Mediayhtiö Time Warnerin on määrä irrottaa omilleen riippakivenä ollut internet-yksikkö AOL.

.