Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
ITunesin hinnat pysyvät ennallaan

Levy-yhtiöt hävisivät hintataiston Applea vastaan

2.5.2006 14:39 Apple paljasti uusineensa sopimukset neljän suurimman levy-yhtiön kanssa myydäkseen musiikkia iTunes-verkkokaupassaan vanhaan malliin 99 sentin kappalehintaan. Sopimuksista väännettiin kättä kuukausia, sillä pääosa levy-yhtiöistä olisi halunnut joustavamman hinnoittelun.

Sopimuksen piirissä ovat Universal, Warner Music, EMI ja Sony BMG. Applen pääjohtaja Steve Jobs suosii yhdenmukaista hinnoittelua, koska se on kuluttajille yksinkertaista.

Financial Timesin mukaan levy-yhtiöt haluaisivat esimerkiksi veloittaa enemmän huippuartistien uusista kappaleista. Universal tosin poikkeaa muista ja katsoo, että markkinoiden pitäisi kehittyä lisää ennen kuin mitään muutoksia hintoihin tehdään.

Kiista hinnoista on vellonut kauan ja Steve Jobs muun muassa leimasi alan "ahneeksi" julkisesti viime vuonna. Tosiasia kuitenkin on, että levy-yhtiöiden johtajilla ei ole paljonkaan vaikutusvaltaa asiassa.

ITunes on markkinajohtaja tilanteessa, missä levy-yhtiöt pyrkivät näyttämään osakkeenomistajilleen, että laskevaa cd-myyntiä ollaan korvaamassa nettimyynnillä. FT:n mukaan eräs alan johtajistoon kuuluva mainitsi, että "levy-yhtiöt tarvitsevat Applea liikaa tällä hetkellä".

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.