Technopolis Ventures voitti TEKELin kisan
3.5.2006 12:39 Technopolis Ventures Oy:n toteuttama hautomopalvelujen tuotteistaminen sai ykkössijan Suomen Teknologiakeskusten Liiton TEKELin järjestämässä TEKEL Best Practice -kilpailussa. Technopolis Ventures keskittyy uuden toimintamallinsa mukaisesti palvelemaan sekä uusia ja vanhoja asiakkaita toimien samalla kehittäjänä ja välittäjänä.
Kunnianosoitus myönnettiin perjantaina 28.4.2006 TEKELin Waikuttajien Wapun Waraslähtö -tapahtuman yhteydessä Kansallissalissa Helsingissä. Kilpailussa etsittiin TEKELin mukaan vuoden 2005 parasta teknologiakeskustekoa, joka on suomalaista teknologiakeskuskonseptia kehittävä, uudistava, lisäarvoa tuottava, jopa monistettava.
Technopolis Venturesin viime vuonna lanseeraamassa toimintamallissa olennaista on asiantuntijapalvelujen tuotteistus sekä erilaisten projektien ja projektirahoitusmahdollisuuksien sijoittaminen hautomoprosessin taustalle.
- Kehitys- ja hautomopalvelut ovat tärkeä osa teknologiakeskuskonseptia. Tuotteistuksen kautta palvelukokonaisuus hahmottuu selkeämmin sekä asiakkaille että rahoittajille. Tuotteistetut palvelut ovat myös helpommin monistettavissa ja siirrettävissä, kertoo Technopolis Venturesin toimitusjohtaja Keith Silverang TEKELin tiedotteessa.
Silverangin mukaan Technopolis Venturesissa Espoossa kehitettyjä palveluja sovelletaan jo Lappeenrannassa ja Oulussa sijaitsevissa hautomoissa, ja tulevaisuudessa niitä on tarkoitus siirtää Yrke-toiminnan eli yrityskehitysyhtiöiden kansallisen kehittämishankkeen kautta myös muihin TEKEL-hautomoihin.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton 09:42
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta! 09:50
- Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen 07:06
- Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään? 11:05
- Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa 10:03
- Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Basware ja Laskulle.fi-palvelu kirittävät pk-yrityksiä verkkolaskutukseen
19.05.2008 Basware on sopinut Laskulle.fi-palvelun omistavan Norfello Oy:n kanssa, että Baswaren asiakkaat voivat vastaanottaa laskuja Laskulle.fi-palvelua käyttäviltä pk-yrityksiltä.
Kolme vuotta sitten
Nokia laski, Samsung kasvoi kännykkämarkkinoilla
19.05.2010 Matkapuhelinvalmistaja Nokian markkinaosuus tammi–maaliskuussa ostetuista matkapuhelimista laski. Nokian osuus supistui vuoden aikana reilulla prosenttiyksiköllä 35,0 prosenttiin. Yhtiö on kuitenkin yhä maailman suurin matkapuhelinten valmistaja. Näin arvioi tutkimusyhtiö Gartner tuoreessa raportissaan.
Taloussanomat
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- Rolls-Roycen suihkumoottori asennetaan autoon 17:04
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- TS: Valtiolta miljoonien piilotukea elintarvikealalle 16:19
- Lotossa kuusi oikein – 460 miljoonaa euroa käteen 09:58
- » Taloussanomat.fi













