Blu-ray -elokuvat myöhästyvät
Sonyn blu-ray -soitin tulee myyntiin Samsungin soittimen jälkeen.
5.5.2006 09:17 Sony on lykännyt ensimmäisten blu-ray -levyille tallennettujen elokuvien lanseerausta kuukauden. Elokuvat tulevat uuden aikataulun mukaan markkinoille kesäkuussa, muutamaa päivää ennen ensimmäisen blu-ray -soittimen lanseerausta.
Elokuvat olisivat olleet valmiit myytäviksi suunnitellusti 23. toukokuuta alkaen, mutta Sony päätyi lykkäykseen, koska vähittäiskauppiaat ja laitevalmistajakumppanit toivoivat elokuvien ja ensimmäisen laitteen lanseerauspäivien olevan lähempänä toisiaan, kertoi Sony Pictures Home Entertainmentin puheenjohtaja Benjamin Feingold Hollywood Reporterille.
Uusi Sonyn blu-ray -elokuvien lanseerauspäivä on 20. kesäkuuta. Myyntiin tulee kahdeksan elokuvaa. Samoihin aikoihin tulee myyntiin blu-ray -elokuvia myös Warner Home Videolta.
Samsungin valmistama, ensimmäinen blu-ray -soitin tulee Yhdysvaltain markkinoille 25. kesäkuuta. Sonyn vastine, BDP-51, puolestaan debytoi Yhdysvalloissa heinäkuussa.
Ensimmäinen blu-rayta vastaan kilpailevaa hd dvd -tekniikkaa tukeva soitin tuli markkinoille maaliskuun lopussa Japanissa. Myynnissä on jo myös hd dvd -elokuvia.
Tänä vuonna blu-ray -elokuvien määrä kasvaa Sonyn mukaan noin sataan. Hd dvd -leiri on lupaillut kaksi kertaa suurempaa määrää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kiinan internet: K18
09.02.2007 Kunmingissa Yunnanin maakunnassa hotellin henkilökuntaan kuuluva nuori nainen vastaa kieltävästi, kun häneltä tiedustelee onko lähistöllä internet-kahvilaa. - Ei meillä ole internet-kahvilaa, mutta tässä lähellä on internet-baari.
Kolme vuotta sitten
Yllätys: R-kioskeista saa vain halpoja Madonna-lippuja
09.02.2009 Jännityksellä odotettu Madonnan konsertin lippujen myynti käynnistyi maanantaiaamuna kello yhdeksän. Lippupiste on vakuuttanut, että tällä kertaa lipunmyyntijärjestelmä kestää valtavan kysynnän toisin kuin Bruce Springsteenin konsertissa.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää 12:19
- Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää 15:47
- » Taloussanomat.fi
-
550 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
307 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
152 e













