Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Seuraamusmaksu tulossa

Kilpailuvirasto: Huoltoliikkeillä kartellipuuhailuja

9.5.2006 11:03 Kilpailuvirasto haluaa Suomen kodinkoneliiton ja 19 sen hallituksessa toimineelle huoltoliikkeen vastuuseen useita vuosia kestäneestä kielletystä hintayhteistyöstä.

Kilpailuvirasto esittää, että markkinaoikeus määräisi osapuolet masamaan seuraamusmaksuja yhteensä 276 240 euroa.

Suomen Kodinkonehuoltojen Liitto on toimialajärjestö, jonka jäseniä ovat yksityiset kodinkonehuoltoliikkeet.

Viraston mukaan yhdistyksen piirissä sovittiin vuosina 1997-2003 hinnoista, joilla huoltoliikkeet olivat valmiita tarjoamaan huolto- ja korjauspalvelujaan kodinkoneiden laitetakuita myöntäville yrityksille.

Vaikutusta hintoihin

Hintayhteistyön tavoitteena oli viraston mukaan huolto- ja korjaushintojen hintatason korottaminen, ja menettely vaikutti ainakin välillisesti myös huoltotakuun sisältäneiden tuotteiden hintoihin.

Vaikka kiellettyä yhteistyötä tehtiin toimialajärjestössä, seuraamusmaksun määrääminen myös yhdistyksen hallitukseen kuuluneille huoltoliikkeille on Kilpailuviraston mielestä perusteltua, koska huoltoliikkeet olivat keskeisiä toimijoita hintakartellin toteuttamisessa ja täytäntöönpanossa.

Kilpailuviraston mukaan vakavat kilpailunrajoitukset, jollaiseksi kilpailijoiden välinen hintayhteistyö luokitellaan, johtavat säännönmukaisesti seuraamusmaksuesityksen tekemiseen markkinaoikeudelle.

Nyt tehty esitys on jo kolmas Kilpailuviraston tänä vuonna markkinaoikeudelle tekemä seuraamusmaksuesitys.



Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna

11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.

.