Nettitelevisio Mediakaista aloittaa lähetyksensä
9.5.2006 08:29 Internet-televisiokanava Mediakaista aloittaa lähetystoimintansa 1. kesäkuuta televisioimalla maailman suurimman lasten ja nuorten lentopallotapahtuman Power Cupin. Tapahtuman ohjelmatarjonnasta osa on suoria lähetyksiä kentiltä ja niiden ympäristöstä, osa nauhoitettuja, tapahtumaa taustoittavia ohjelmia.
Power Cupiin odotetaan noin 900 joukkuetta eri maista, pääasiassa Suomesta. Pelit pelataan 300 kentällä. Power Cup järjestetään tänä vuonna Loimaalla 8. - 11.6.2006.
Mediakaista Oy:n toimitusjohtaja Reijo Bäckman väittää yhtiön tiedotteessa, että televisio-ohjelmien välitys tapahtuu jatkossa internetin kautta ja että ohjelmia myös tullaan katselemaan tietokoneen selainohjelmilla nykyisten televisiovastaanottimien rinnalla tai sijasta.
- Kehityksen eturintamassa ovat Yhdysvallat ja Kiina. Suomessa kehitysvauhti riippuu ennen kaikkea valtiovallan toimenpiteistä. Halukkuus tähän kehitystyöhön ei ole paras mahdollinen johtuen varmaan suurista panostuksista digitaaliseen langattomaan lähetysverkkoon, arvelee Bäckman.
Mediakaistan toiminnasta vastaa viime marraskuussa perustettu Mediakaista Oy, jonka taustalla on Mansoft tietotekniikka Oy ja joukko yksityishenkilöitä. Mediakaistan tavoitteena on perustaa Suomeen franchising-periaatteella toimivien paikallisten ohjelmatuottajien verkosto.
- Olemme lähestyneet media-alan opetusta antavia oppilaitoksia, jotta voisimme yhteistyössä synnyttää uusia tuotantoyhtiöitä eri puolille Suomea. Uskomme, että tällainen uusi yhteistyötapa kiinnostaa niitä oppilaitoksia, jotka opettamisen lisäksi kantavat huolta opiskelijoiden työllistymisestä, kertoo Bäckman.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTube tulee kännykkään
09.02.2007 Maailman suurimpiin matkapuhelinoperaattoreihin kuuluva Vodafone tuo YouTube-videopalvelun kännykkään.
Kolme vuotta sitten
Conficker-mato pysäytti Ranskan ilmavoimien hävittäjät
09.02.2009 Ranskan laivaston järjestelmään päässyt Conficker-verkkomato piti hävittäjäkoneet maassa ja sai sotilaat turvautumaan puhelimeen ja fakseihin.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













