Igglo tekee kauppaa avoimen koodin palvelussa
11.5.2006 11:44 Kiinteistönvälittäjä Igglo mainostaa muita alempia välityspalkkioita. Se kertoo pyrkivänsä kustannustietoisuuteen. Sen verkkopalvelukin perustuu avoimeen lähdekoodiin, jossa säästöä syntyy lisenssimaksuissa.
Helmikuussa lanseerattua verkkopalvelua alettiin suunnitella noin vuosi sitten. Konseptin, käyttöliittymän ja ulkoasun suunnitteluun on osallistunut myös Igglon kanssa samaan Taivas Groupiin kuuluva Taivas Ego.
Red Hatin Linuxiin ja Apache-palvelinohjelmistoon pohjautuva verkkopalvelu mahdollistaa Igglon kiinteistönvälityksessä uuden toimintatavan, jossa asuntotietoja voi tutkia verkossa ja korvamerkitä siellä haluamiaan ostokohteita.
Viikottain sivuilla vierailee 50 000–70 000 kävijää. Yhteensä ensimmäisten kuukausien aikana palvelussa on käynyt yli 700 000 kävijää.
– Nykyinen laitteisto kestää huomattavasti suuremmankin kävijämäärä. Arkkitehtuuri on suunniteltu skaalautuvaksi, Igglon tekninen kehityspäällikkö Matti Kanninen sanoo.
Helmikuussa toimintansa käynnistänyt Igglo kertoi tiistaina, että tähän mennessä se on saanut 336 toimeksiantoa, ja toteutuneita kauppoja on 72. Hiljaisia myynti-ilmoituksia on yli tuhat ja asuntojen korvamerkintöjä lähes 9000.
Igglo aikoo laajentaa toimintaansa kotimaassa Lahdessa, Tampereella ja Turussa. Myös päätös ulkomaille laajentumisesta on jo tehty.
Palkat suurin kustannuserä
Verkkopalvelu on luotu lähes kokonaan itse php-ohjelmointikielellä koodaten.
– Se mahdollistaa ketterän kehitystyön. Olemme tehneet kaiken niin nopeasti, että työkalujen joustavuus on ollut välttämätön ehto, Kanninen kertoo.
– Olemme uudenlainen toimija alalla, eikä kehitystyön alussa vielä tiedetty, mitä kaikkea verkkopalvelun on pidettävä sisällään. Itse tekemällä olemme voineet reagoida muutoksiin ja kehittää ominaisuuksia eteenpäin, Kanninen sanoo.
Igglon talotiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen tiedoista tehtyihin poimintoihin, jotka on istutettu Igglon omaan MySQL-tietokantaan.
Verkkopalvelun hakukone on kotimaisen Leiki Oy:n ontologioihin perustuva järjestelmä. Karttapalvelu on WM-datan tuottama; ja sen päälle rakennetut osat, esimerkiksi asuntotäpät, taas ovat Igglossa tehtyjä. Verkkopalvelu on optimoitu IE6:lle ja Firefoxille.
Tarkkaa hintaa verkkopalvelulle on mahdotonta sanoa.
– Onhan tämä varmasti halvempi tapa markkinoida kuin perinteinen. Verkkopalvelun osalta suurin kustannuserä ovat palkat, Kanninen vastaa.
Igglon it-osasto muodostuu Kannisesta ja hänen kolmesta kollegastaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä
28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.
Kolme vuotta sitten
WSJ: Time Warner irrottaa AOL:n
28.05.2009 Mediayhtiö Time Warnerin on määrä irrottaa omilleen riippakivenä ollut internet-yksikkö AOL.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi