Käräjäoikeus leikkasi Ylen Gramex-korvauksia
12.5.2006 15:02 Helsingin käräjäoikeus on laskenut neljänneksellä Yleisradion tekijänoikeuskorvauksia musiikin radiosoitosta. Gramexin mukaan takaisku on tuntuva, vaikkei Ylen vaatimus mennytkään kokonaisuudessaan läpi.
Yle haki kanteessaan hintojen puolittamista.
- Taloudellinen osa on merkittävä, mutta keskeisin osa on laskentaperiaatteiden hyväksyminen. Nyt todelliset kuuntelija- ja katselijämäärät ovat keskeinen laskentaperuste, kertoo Ylen hallintojohtaja Jussi Tunturi.
- Samoin tärkää oli se, että Ylen ja kaupallisten radioiden tariffit eivät voi eriytyä, hän jatkaa.
Sekä yö- että valtakunnan tariffit tippuivat. Yle on aiemmin maksanut Gramex-korvausta reilut 11 euroa minuutilta, kun käräjäoikeuden päätös laskee hintaa 10 euroon minuutilta päivälähetyksissä.
Yle maksaa Gramex-korvauksia 5,4 miljoonaa euroa vuodessa. Yhtiö säästää uuden päätöksen myötä omien laskelmiensa mukaan 1,1 -1,2 miljoonaa euroa. Radion ohjelmabudjetille päätös on iso asia.
- Olemme erittäin tyytyväisiä päätökseen. Oleellista oli saada aikaa muutos vanhoihin rakenteisiin, Tunturi jatkaa.
Nyt saadun mukaan korvauksen tulee määräytyä erisuuruisena parhaalta kuunteluajalta sekä erikseen ilta- ja yöajalta. Lisäksi paikallis- ja aluelähetyksille sekä ruotsinkielisille lähetyksille vahvistettiin omat korvaustasot.
Päätöksen mukaan tekijänoikeuskorvaus on kello 6-18 välillä 10 euroa minuutilta, iltalähetyksissä puoleen yöhön saakka 50 prosenttia ja yölähetyksissä aamu kuuteen saakka 20 prosenttia päivälähetysten hinnasta.
Yle irtisanoi pääsopimuksen Gramexin kanssa kesällä 2002. Vuoden 2003 ajan osapuolet toimivat vanhan korvaustason mukaan. Korvaukset säilyvät oikeuden päätöksen määräämällä tasolla toistaiseksi.
Kiista koski Ylen valtakunnallisilta radiokanavilta perittäviä tekijänoikeuskorvauksia äänitteiden soittamisesta radiossa. Yle halusi maksaa ainoastaan todellisista kuuntelijoista, kun Gramex on aiemmin veloittanut potentiaalisten kuuntelijoiden mukaan. Ylen valtakunnallisilla kanavilla on potentiaalisia kuuntelijoita viisi miljoonaa.
Gramex taas ei hyväksynyt Ylen vaatimusta korvausten alentamisesta. Osapuolet yrittävät alkuun neuvotella asiasta pääsematta siinä kuitenkaan sopuun ja asia päätyi oikeuden ratkaistavaksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













