Kiinalainen poika hyppäsi ikkunasta pelimaratonin jälkeen
Warcraft-peliä on sanottu väkivaltaiseksi.
12.5.2006 07:02 Vanhemmat syyttävät peliyhtiötä 13-vuotiaan poikansa itsemurhasta Kiinassa. Poika oli pelannut 36 tuntia yhtämittaisesti Warcraft-peliä.
Zhan Xiaoyi hyppäsi vanhempiensa 24. kerroksen ikkunasta vuonna 2004. Hän oli ennen traagista tapahtumaa pelannut Warcraft-peliä internet-kahvilassa.
Vanhempien mukaan peliä Kiinassa markkinoiva China Cyber Port ei ollut riittävästi varoittanut pelin vaarallisuudesta ja on siksi vastuussa pojan kuolemasta. Peliä valmistaa amerikkalainen Blizzard Entertainment.
Yhdysvalloissa peli on varustettu T-merkinnällä, mikä tarkoittaa, ettei peli sovi alle 13-vuotiaille. Xiaoyin vanhemmat eivät olleet tietoisia merkinnästä.
Reutersin mukaan vanhemmat ovat sitä mieltä, että Cyber Port-yhtiö tiesi pelin "väkivaltaiseksi ja veriseksi". Yhtiön olisi pitänyt varoittaa pelin tuomista riskeistä.
Xiaoyin vanhemmat vaativat peliyhtiöltä 12 500 dollarin korvauksia sekä Kiinassa myytäviin peleihin varoituksia niiden vaarallisuudesta.
Monet kansalaisaktivistit myös vaativat Kiinaa kehittämään tietokonepelien turvallisuutta parantavia järjestelmiä. Maassa on noin 13,8 miljoonaa verkko- ja tietokonepelien pelaajaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kilpailu kaivelee vuorovaikutteisia mobiili-tv-palveluja
28.05.2007 Elisa ja MindTrek järjestävät yhdessä vuoden 2007 MindTrek-mobiili-tv -kilpailun. Kilpailun pääteemana on interaktiivinen mobiili-tv ja tavoitteena on kannustaa suomalaisia digimedian tekijöitä innovoimaan uusia interaktiivisia mobiili-tv–palveluja.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi