BBC:n satunnainen asiantuntija: "Tuntuu kuin olisin prinssi Harry"
17.5.2006 15:18 Apple-asiantuntijaksi suoraan lähetykseen joutunut työnhakija Guy Goma on kuumaa valuuttaa tiedotusvälineissä. Tiistaina hän sai juosta haastattelusta toiseen. Yksikään haastatteluista ei tällä kertaa ollut vahinko.
The Sun lehden verkkosivujen mukaan kongolainen työnhakija Guy Goma esiintyi tiistaina ainakin GMTV:n, ITN:n, Channel 4:n CNN:n ja Channel Fiven lähetyksissä. Lisäksi kutsu kävi uuteen esiintymiseen BBC News 24 -kanavalle, josta koko kuhina alkoi.
- Tuntuu kuin olisin prinssi Harry. Kaikki haluavat minun puhuvan. En koskaan kuvitellut, että näin voisi käydä, hän sanoo Sun-lehden haastattelussa ja lisää, ettei hän missään vaiheessa ole toivonut julkisuutta vaan töitä.
- Toivottavasti saan sen työpaikan BBC:ltä.
Onko Guy täällä?
Guy Goma oli viime viikon tiistaina hakemassa töitä tv-yhtiöstä. Suoraan lähetykseen odotettiin samaan aikaan it-alaa seuraavaa toimittajaa Guy Kewneya, jonka piti kommentoida Apple vs. Apple -oikeudenkäynnin tuomiota.
Goma on kertonut myöhemmin, että vastaanottoon tuli henkilö, joka kysyi \"Guyta\". Hän ilmoittautui, minkä jälkeen hänet kiidätettiin nopean meikin kautta studioon, jossa haastattelu alkoi miltei välittömästi. Oikea haastateltava Guy Kewney odotteli tv-talon toisessa vastaanotossa ja katseli monitorista, kun Goma yritti urheasti vastailla kysymyksiin tuomiosta ja sen vaikutuksista. Lähetyksen taltiointeja on ladattu pelkästään Youtube.com-palvelusta yli 300 000 kertaa. News 24:n kömpelö paikko
Tiedotusvälineet ovat vitsailleet tapahtumalla pyytämällä Gomaa kommentoimaan muun muassa ihmisoikeuksia ja syytettyjen luovuttamista tuomiolle muihin maihin. News 24:n uusi haastattelu oli BBC:n kömpelö yritys leikitellä virheellään. Toimittajat Simon McCoy ja Carrie Gracie tenttasivat Gomalta näennäisen vitsikkäästi, mikseivät hälytyskellot soineet ja ketä hän seuraavaksi haluaisi esittää. Ranskaa äidinkielenään puhuvalla Gomalla oli lähetyksessä vaikeuksia ymmärtää kysymyksiä. Carrie Gracie uteli häneltä, onko hänellä vastaus aina kaikkeen valmiina, mihin Goma vastasi \"haluan todella työskennellä BBC:llä\". - Eikö sinusta ollut yhtään outoa, että tulit työhaastatteluun ja sinulle laitettiin meikkiä. Eivätkö hälytyskellot edes hieman soineet? McCoy naureskeli. Goma pahoitteli News 24:n lähetyksessä Guy Kewneylta tapahtunutta. Myös McCoy ja Gracie esittivät kanavan puolesta pahoittelut molemmille. News 24:n uusi lähetys: www.youtube.com/watch?v=-TMaRUbYq1w Alkuperäinen haastattelu: www.youtube.com/watch?v=zofsPOfj2v4
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kilpailu kaivelee vuorovaikutteisia mobiili-tv-palveluja
28.05.2007 Elisa ja MindTrek järjestävät yhdessä vuoden 2007 MindTrek-mobiili-tv -kilpailun. Kilpailun pääteemana on interaktiivinen mobiili-tv ja tavoitteena on kannustaa suomalaisia digimedian tekijöitä innovoimaan uusia interaktiivisia mobiili-tv–palveluja.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi