Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Verkkokauppa.fi saa pitää tunnuksen

Verkkokauppa.com hävisi nettiosoitekiistan

Samuli Seppälä hävisi jutun, mutta pitää HairStoren osoitevalintaa edelleen kiusantekona.

17.5.2006 15:40 Tietokoneita ja viihde-elektroniikkaa myyvä Verkkokauppa.com-ketju on hävinnyt internet-osoitteesta muutama vuosi sitten nousseen riidan myös Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. KHO:n päätöksen mukaan HairStore-ketju voi tarjota jatkossakin kosmetiikkatuotteita ja palveluja Verkkokauppa.fi-sivuillaan.

KHO päätyi näin samalle kannalle kuin asiaa aiemmin käsitellyt hallinto-oikeus, jonka mielestä laissa ei ollut perusteita verkkotunnuksen peruuttamiselle. Se ei myöskään löytänyt perusteita, että kyseistä verkko-osoitetta olisi käytetty tietoisesti hyötymistarkoituksessa.

Ennen oikeusprosessia asiaan yritettiin hakea ratkaisua muun muassa Viestintävirastosta.

Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälän mukaan kolmisen vuotta kestäneessä kiistassa on nyt käyty läpi kaikki kortit eikä sitä aiota enää jatkaa. Hänen kantansa on kuitenkin muuttumaton: kyse on suositun verkko-osoitteen hyödyntämisestä ja kiusanteosta.

Parhaillaan on kesken Alma Median ja tamperelaisyrittäjän riita Etuovi.com-osoitteen käyttöoikeudesta. Käräjäsaliin sitä odotellaan syksyllä.


Jutun kirjoitti: Timo Sormunen

Timo Sormunen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kilpailu kaivelee vuorovaikutteisia mobiili-tv-palveluja

28.05.2007 Elisa ja MindTrek järjestävät yhdessä vuoden 2007 MindTrek-mobiili-tv -kilpailun. Kilpailun pääteemana on interaktiivinen mobiili-tv ja tavoitteena on kannustaa suomalaisia digimedian tekijöitä innovoimaan uusia interaktiivisia mobiili-tv–palveluja.

.