Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhtiö toimittaa lähetykseen tarvittavat järjestelmät

Finnsat: Viron tv digitalisoituu Suomea tehokkaammalla tekniikalla

19.5.2006 12:12 Suomalaisen Finnsatin virolainen tytäryhtiö Finnsat Baltic Oü toimittaa digitaalisen television lähettämiseen tarvittavan enkoodaus- ja multipleksausjärjestelmän Viron radio- ja televisio-ohjelmien jakelusta vastaavalle Leviralle. Digitaaliset televisiolähetykset alkavat Virossa syksyllä.

Viron valtion ja ranskalaisen TDF:n yhdessä omistama Levira tulee käyttämään lähetystekniikkanaan lähes puolet tehokkaampaa kuvan pakkaustekniikkaa kuin tähän asti on käytetty, Finnsat arvioi. Yhtiön mukaan tekniikka mahdollistaa parhaimmillaan kahdentoista televisiokanavan lähettämisen yhdessä kanavanipussa. Suomessa vastaavissa kanavanipuissa on 5-7 kanavaa.

Mpeg-4 avc -tekniikan valmistaa Tandberg Television, joka on valmistanut myös Suomessa käytettävän mpeg-2-tekniikan.

Lähetykset kahdella kanavanipulla tulevat kattamaan alussa Viron väestöstä yli 85 prosenttia. Kolmas kanavanippu on tarkoitus rakentaa 2007-2008. Analogiset lähetykset on Virossa määrä lopettaa alueittain vuodesta 2010 vuoteen 2012.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kilpailu kaivelee vuorovaikutteisia mobiili-tv-palveluja

28.05.2007 Elisa ja MindTrek järjestävät yhdessä vuoden 2007 MindTrek-mobiili-tv -kilpailun. Kilpailun pääteemana on interaktiivinen mobiili-tv ja tavoitteena on kannustaa suomalaisia digimedian tekijöitä innovoimaan uusia interaktiivisia mobiili-tv–palveluja.

.