Welhon digikanavatarjonta kasvaa lähes sataan
29.5.2006 16:58 Viasat Finland on sopinut kaapelitelevisioyhtiö Welhon kanssa uuden, maamme kaapeliverkkoihin räätälöidyn maksutelevisiokanavapaketin jakelusta. Welhon verkossa pääkaupunkiseudulla tarjottava Viasatin kanavapaketti kasvaa aiemmista kuudesta TV1000-nimellä tunnetuista elokuvakanavista kaikkiaan viiteentoista elokuvia, dokumentteja, urheilua sekä lasten- ja perheohjelmia tarjoavaan viihdekanavaan.
Vain kaapeliverkossa jaeltavan, koko perheelle suunnatun kanavapaketin nimi on Viasat Kulta ja sen myynti ja jakelu alkavat Welhon kaapeliverkossa huomisesta lähtien. Kanavien katsomiseen tarvitaan kaapeliverkkoon sopiva digiboksi, ohjelmakortti ja Viasat-tilaus.
- Welhon asiakkaana kuluttaja saa kaikki maksu-tv-palvelunsa yhdellä kortilla. Viasat Kulta -paketin myötä Welhon digikanavatarjonta laajenee jo lähes sataan. Elokuvatarjonnan lisäksi paketti vastaa erityisesti urheilun ystävien ja laajempaa lastenohjelmatarjontaa kaivanneiden asiakkaidemme toiveisiin, sanoo Welhon liiketoimintajohtaja Anu Nissinen.
Myös muualle Suomeen
- Kaapelitelevisio on suuressa roolissa maamme maksutelevision kehityksessä. Maamme 2,2 miljoonasta televisiota katsovasta kotitaloudesta 1,3 miljoonaa on kiinni kaapeliverkossa. Näistä vain reilulla 300 000:lla on tällä hetkellä digiboksi, mutta seuraavan reilun vuoden aikana tilanne tulee muuttumaan täysin, luottaa Viasatin Country Manager Jarkko Nordlund.
- Kokemustemme mukaan enemmistö suomalaisista televisionkatsojista haluaa vastaanottaa uusilla digilaitteillaan uutta, aiempaa monipuolisempaa sisältöä, Nordlund jatkaa.
Viasat Kulta lanseerataan Suomen muilla kaapeliverkkoalueilla seuraavien kuukausien aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia hakee neljänneksi ahkerimmin patentteja
09.02.2007 Nokia on pysynyt maailman neljänneksi innokkaimpana patenttien hakijana yrityksistä. Maailman tekijänoikeusjärjestön WIPOn tilastojen mukaan viisi ahkerinta patentinhakijaa yrityksistä säilyivät muutenkin viime vuonna ennallaan.
Kolme vuotta sitten
Nokia suunnittelee kännykkäohjelmien verkkokauppaa
09.02.2009 Nokia ja Samsung haastavat tahoillaan Applen avaamalla lisäohjelmien verkkokaupat.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Pepsi antaa potkut 8 700:lle 17:34
- Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800 17:20
- » Taloussanomat.fi












