Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Wikipedia ja MySQL levisivät samalla tavalla

Avoimuus tuuppasi Star Wreckin menestykseen

Star Wreck: In The Pirkinning -elokuva on ladattu yli neljä miljoonaa kertaa.

31.5.2006 16:11 Suomalaisten open source -alan toimijoiden perustama Open Tuesday -verkosto paneutuu kesäkuun tapaamisessaan Star Wreck -ilmiöön. Seitsemän vuotta kestäneen harrastusprojektin tuloksena syntynyt täyspitkä elokuva on levinnyt globaalisti avointen verkostojen kautta. Elokuva on jo synnyttänyt ympärilleen liiketoimintaa, ja jatkoa on odotettavissa, verkosto ennakoi.

Tilaisuuden painopiste on internetin mahdollistamassa avoimessa jakelussa, jonka kautta kiinnostava sisältö voi saavuttaa globaalin huomion ilman perinteisiä levityskanavia. Avoin jakelu mahdollistaa myös sisällön kollektiivisen parantamisen, mikä Star Wreck -elokuvan kohdalla tarkoittaa esimerkiksi käyttäjien tekemiä erikielisiä tekstityksiä.

Kehittyvää liiketoimintaa

- Avoimella tulevaisuudella ei tarkoiteta vain teknologiaa, vaan myös tapaa tuoda markkinoille uusia tuotteita ja palveluita. Star Wreckin levitystapa on itse asiassa sama, jota käytetään vapaasti muokattavan Wikipedia-tietosanakirjan sekä MySQL-tietokannan kanssa: ne tuotiin internetiin kaikkien halukkaiden kokeiltavaksi ja paranneltavaksi, ja tieto kiinnostavista tuotteista levisi keskusteluryhmien kautta. Kaikkien kohdalla avoimuus ja ilmaisuus ovat myös johtaneet kehittyvään liiketoimintaan, kertoo Open Tuesdayn järjestelyistä vastaava Mikko Puhakka.

Star Wreck: In The Pirkinning -tieteisparodiaa on ladattu maksutta internetistä tähän mennessä yli neljä miljoonaa kertaa. Lisäksi elokuvaa on myyty maksullisena dvd-versiona runsaat kuusituhatta kappaletta, ja myyntiin on tuotu myös t-paitoja sekä muita oheistuotteita.

Seuraavan Star Wreck -elokuvan animaatioita työstetään HP:n sponsoroimilla tehotyöasemilla.

Star Wreck -ilmiötä, sen syitä ja seurauksia esittelee kesäkuun Open Tuesday -tilaisuudessa ohjaaja Timo Vuorensola.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat

28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.


Kolme vuotta sitten

Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana

28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.

.