Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ennennäkemätön kampanja

Adressit.com yhdisti Lordi-fanit Seiskaa vastaan

2.6.2006 09:35 Suomessa käynnistyi ennennäkemätön vastalausekampanja, kun viihdelehti 7 Päivää julkaisi Lordi-yhtyeen Tomi Putaansuun valokuvan viime viikon numerossaan.

Seiskan vastaista kampanjaa varten kerättiin internetissä adressi, johon saatiin kerättyä muutamassa päivässä yli 230 000 nimeä. Palvelun ylläpitäjän mukaan allekirjoituksia on tullut yli 100 000 eri ip-osoitteesta, eli todellisia allekirjoittajia olisi huomattavasti vähemmän.

Huhut kertovat, että innokkaat fanit syöttivät adressiin käsin satoja nimiä esimerkiksi puhelinluettelosta. F-Securen edustaja on jo julkisesti epäillyt adressin luotettavuutta.

Nimet kerättiin Adressit. com-nimiseen palveluun. Palvelun avulla kuka tahansa voi perustaa adressin internetiin ja alkaa haalia nimiä. Tällä hetkellä palvelussa on useita kymmeniä adresseja, esimerkiksi Eläkeläiset-yhtyeen saamiseksi Euroviisuihin.

Pioneerihommista alulle

Palvelu sai alkunsa vuonna 2004 verkossa olleesta jalkaväkimiinavetoomuksesta. Tuolloin tekniikkaa lähdettiin kehittämään eteenpäin.

Nykyään palvelussa on käytössä kaksi palvelinta. Tietokantana käytetään ilmaista MySQL:ää. Tietokantapalvelimella sijaitsee muitakin internet-sivustoja Adressit.comin lisäksi.

Adressit.comin ylläpitäjän mukaan palvelun ajoittainen hitaus johtuu siitä, että käytössä olevat palvelimet ovat molemmat eri internet-yhteydentarjoajalla.

Kuluneen kuukauden aikana kävijöitä on ollut puoli miljoonaa, joista tosin merkittävä osa on ollut samoja vierailijoita. Tällä hetkellä käytössä oleva tilastointiohjelma ei käytä keksejä kävijöiden tunnistamiseen.

Sivuston ylläpitäjä kertoo, että jatkossa allekirjoittajien tunnistusta on kehitettävä luotettavammaksi. Eräs mahdollisuus olisi tunnistaa kävijät sähköpostiosoitteen perusteella.

Netissä kampanjoineet oikeuteen?

Alkuviikosta 7 Päivää ilmoitti harkitsevansa oikeustoimia lehden liiketoimintaa nettikampanjoilla haitanneita vastaan.

Kuvan julkaisemisen myötä muutama Seiskassa ilmoittanut taho keskeytti mainontansa. Esimerkiksi nettimatkatoimisto Travellink ilmoitti viime perjantaina lopettavansa mainonnan lehden nettisivuilla. Samana päivänä Olvi ilmoitti niin ikään keskeyttävänsä kesän mainoskampanjan.

Tällä viikolla vaateketju Dressmann kertoi keskeyttävänsä mainontansa Seiskassa, kuvan julkaisemiseen vedoten. Myöskään juomayhtiö Altia ei aio jatkaa mainontaa Seiskassa.


Jutun kirjoitti: Tuomas Karhu

Tuomas Karhu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.