Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kansankorkeakoulu hyödyntämään podcast-lähetyksiä

Podcasting vapauttaa tukholmalaisia tietokoneen äärestä

3.6.2006 09:41 Ruotsalainen MKFC Stockholms Folkhögskola alkaa tarjota oppilailleen opetusta podcasting-lähetyksinä. Podcastingin käytön sekä MKFC:n opetusmateriaalina että osana tehtäviä mahdollistaa Edusolutionsin toteuttama Edulink-oppimisympäristön uusi käyttöliittymä.

MKFC:n rehtorin Marja-Riitta Ritanoron mukaan podcasting-opetus vapauttaa oppilaita tietokoneen äärestä kuuntelemaan opiskelumateriaalia vaikkapa Tukholman Tunnelbanassa, jossa moni viettää tuntikausia työmatkoillaan päivittäin.

- Yhä useammalla on mahdollisuus ja nuorilla varmasti enemmän haluakin opiskella uudella tekniikalla. Meille koulutuksen saavutettavuus on ollut suuri haaste, kertoo Ritanoro Edusolutionsin ja MKFC:n tiedotteessa.

MKFC:ssa vuosittain opiskelevista noin 2 000 aikuisopiskelijasta on noin puolet on ulkomaalaistaustaisia. Kansankorkeakoulussa voi opiskella muun muassa lukion oppimäärän, taideaineita, graafista suunnittelua, tietotekniikkaa tai vaikkapa hirsitalon rakentamista.

MKFC:lla on toimintaa myös Eritreassa, Itä-Afrikassa. Siellä koulutus on aloitettu täysin verkkopohjaisena.

- Afrikassa matkapuhelin on yleisempi kuin tietokone. Siksi aineiston siirto mobiililaitteisiin merkitsee siellä opetuksen vallankumousta, väittää Ritanoro.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suojaa kahvikupin lämmitin sormenjäljen tunnistimella

28.05.2007 Onko tietokoneessasi riittävästi usb-liittimiä? Oletko varma? Riittävätkö liittimet siihen, että voit lämmittää samaan aikaan kahvikuppia, viilentää virvoitusjuomaa, vilvoittaa itseäsi tuulettimella, tehostaa esitystäsi laser-osoittimella ja varmistaa, ettei kukaan pääse käyttämään näitä hienoja usb-lisälaitteita?


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle

28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.

.