Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kauppahintaa ei kerrottu

Lehdentekijät ostaa Suomen Business Viestinnän

13.6.2006 12:55 Asiakaslehtitalo Alma Media Lehdentekijät ostaa ilmoitusmarkkinointiin ja pk-sektorin yritysjulkaisuihin erikoistuneen Suomen Business Viestintä Oy:n (SBV). Yhtiö siirtyy Lehdentekijöille heinäkuun alussa.

SBV:n liikevaihto on noin 2,5 miljoonaa euroa ja yhtiön palveluksessa on 15 henkilöä. Kauppahintaa Alma Media ei tiedotteessaan kerro.

SBV julkaisee mm. Yrittäjän maailmaa ja Pääkaupunkiseudun talousuutisia sekä hoitaa muun muassa Kuntalehden, Yrittäjäsanomien ja Tehy-lehden ilmoitusmyynnin. Lisäksi yhtiö julkaisee erilaisia hakemistoja, kuten Kokousjärjestäjän Hakemistoa.

Lehdentekijät kuuluu Alma Median Kauppalehti-ryhmään. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna noin 10 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä on noin 50.

Jutun kirjoitti: Antero Paavonen

Antero Paavonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta

28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.


Kolme vuotta sitten

Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin

28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.

.