Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Huovinen perää tarkennusta soveltamisalaan

Suomi hakee sopua EU:n tv-direktiiviin

Ministeri Huovinen pitää tärkeänä piilomainnon erottamista tuoteasettelusta.

15.6.2006 13:35 Suomi pyrkii siihen, että EU-maat sopivat televisiodirektiivin sisällöstä Suomen puheenjohtajuuskauden aikana. Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen kertoi Suomen tavoitteista Euroopan kaupallisten televisioiden liiton hallituksen kokouksessa Helsingissä 15. kesäkuuta.

Komissio antoi televisiodirektiivin uudistusehdotuksen viime vuoden lopulla. Jäsenmaiden ministerit ovat aloittaneet asian käsittelyn toukokuussa. Euroopan parlamentin käsittely valmistunee aikaisintaan joulukuussa, joten asiasta ei voida lopullisesti päättää vielä Suomen puheenjohtajakaudella.

- Olen tällä viikolla keskustellut direktiiviehdotuksen etenemisestä myös Euroopan parlamentin raportoijan kanssa. Olen vakuuttunut, että parlamentin ja neuvoston yhteistyö toimii Suomen puheenjohtajakaudella ja televisiodirektiivistä voidaan saada aikaan EU-maiden yleisnäkemys marraskuussa, ministeri Huovinen sanoo.

Ministeri Huovinen johtaa televisiodirektiivin käsittelyä kulttuuri- ja audiovisuaaliasioiden neuvostossa Suomen puheenjohtajakaudella.

Puheessaan eurooppalaisille televisiotoimijoille ministeri Huovinen käsitteli direktiiviehdotuksen keskeisimpiä kohtia:

Suomen mielestä televisiotoimintaa säätelevän direktiivin uudistaminen nykyiseen tekniseen ympäristöön sopivaksi on tärkeää. Direktiivin soveltamisalan määrittely kaipaa hänen mukaansa kuitenkin tarkennusta.

Direktiivin uusi nimi komission ehdotuksessa on audiovisuaalidirektiivi ja se koskisi myös esimerkiksi internetissä välitettäviä televisio-ohjelmien kaltaisia palveluita.

Suomi kannattaa myös mainonnan sääntöjen selkeyttämistä.

- Tuotesijoittelu tulee nyt ensi kertaa eurooppalaiseen mainonnan sääntelyyn. Meidän on tehtävä selvä ero sen ja piilomainonnan välillä, ministeri Huovinen painotti.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta

28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.


Kolme vuotta sitten

Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin

28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.

.