Kulttuuriperinnön digitalisointi tökkii
16.6.2006 09:27 EU:n alueiden komitea on laatinut lausunnon, jossa se suosittelee kirjastojen sähköisten palvelujen kehittämistä ja kulttuuriperinnön tallentamista digitaaliseen muotoon. Kuntaliiton mukaan Suomessa digitoinnin eteneminen tukee kirjastopalveluiden kehittämistä.
Kuntien tämän hetken resursseilla ei kyetä tarjoamaan kysyntään nähden riittäviä digitaalisia kirjastopalveluja, selviää opetusministeriön viime vuonna julkaisemasta kuntien peruspalvelun arvioinnista. Yksittäisten digitaalisten aineistojen hankkiminen kuntiin on kallista ja vaatii sekä henkilökunnan että asiakkaiden käyttökoulutusta.
Vaikka digitaalisten verkkolehtien ja -kirjojen suosio on Suomessa jatkuvasti kasvussa, ongelmana on se, että suomenkielisten palveluiden käyttäjiä on vähemmän kuin unionin pääkielisten palvelujen käyttäjiä. Laajan aineiston taltioiminen ja levittäminen kuitenkin vaatii yhtä paljon työvoimaa ja resursseja kuin muissakin EU-maissa.
Tällä hetkellä digitalisoimisprosessi eteneekin resurssien puutteen vuoksi hitaasti. Suomenkielistä digitaalista kulttuuriaineistoa on saatavilla vähän. Euroopan laajuinen digitalisoimishanke toisi digitalisoimistyölle lisärahoitusta.
- Suoraan EU:lta saatu tuki helpottaisi digitoinnin jatkamista myös paikallisesti, kertoo alueiden komitean lausunnon valmistellut Mikkelin kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta Kuntaliiton tiedotteessa.
Kuntaliitto toimii EU:n alueiden komitean Suomen valtuuskunnan sihteeristönä. Alueiden komitea on neuvoa-antava elin, joka edustaa alue- ja paikallishallintoa päätöksentekojärjestelmässä.
"Pienillä oltava yhtäläiset mahdollisuudet"
Useimmissa Euroopan maissa kulttuurisen aineiston digitointi on jo käynnissä. Huomattava ero on kuitenkin siinä, miten pitkällä toimet ovat. Myllyvirta perustelee koko Eurooppaa koskevan mallin tarpeellisuutta sen tasa-arvoistavilla vaikutuksilla.
- Alueiden komitea pitää tärkeänä pienten kielialueiden huomioimista taloudellista tukea jaettaessa. Pienillä kielialueilla pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet tallentaa omaa kulttuuriperintöään kuin suurillakin kielialueilla. Näin varmistetaan alueiden tunnettuus eurooppalaisella tasolla.
Netin kautta kulttuuriperintö jakoon tehokkaasti
Myllyvirran mukaan internetin kautta kulttuuriperintötietoa voisi jakaa kustannustehokkaasti. Näin tasa-arvoistettaisiin unionin kansalaisten mahdollisuuksia käyttää tietoyhteiskunnan palveluita.
Sähköisten kirjastopalveluiden kehittäminen on osa EU:n i2010-strategiaa. Sen tavoitteena on kasvua ja työllisyyttä edistävä eurooppalainen tietoyhteiskunta.
- Unionin alueella tapahtuvalla digitoinnilla halutaan varmistaa unionin kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden säilyminen sekä vahvistaa alueellista kilpailukykyä, kiteyttää Myllyvirta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Microsoftilla koossa 10 000 patenttia
11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













