Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuva- ja videopäiväkirjapalvelu

Päiväkodin tapahtumat netitse vanhemmille

19.6.2006 11:44 Forum Virium Helsinki kertoo kumppaneineen kehittäneensä kuva- ja videopäiväkirjapalvelun päiväkodeille. Palvelussa päiväkodit kuvaavat päivän tapahtumia ja jakavat ne lasten vanhempien nähtäviksi.

Palvelu on otettu kokeilukäyttöön toukokuussa neljässä pääkaupunkiseudun päiväkodissa. Niissä on ryhdytty kuvaamaan heille jaetuilla multimedialaitteilla päiväkodin tapahtumia aktiivisesti, ja palvelua kohtaan osoitettu innostus on yllättänyt kaikki osapuolet.

- Palvelun ripeimmin käyttöön ottaneet päiväkodit ovat jakaneet vanhemmille muutaman ensimmäisen käyttöviikon aikana jopa kolmesataa kuvaa tai videota. Määrä on mielestämme huikea, hanketta koordinoinut kehityspäällikkö Pauliina Smeds Forum Virium Helsingistä sanoo.

- Päiväkotien henkilökunnan aktiivisen otteen lisäksi myös vanhemmat ovat käyttäneet palvelua innokkaasti. Valtaosa vanhemmista käy palvelussa vähintään kerran viikossa, Smeds jatkaa.

Salasanoilla suojatut kuvakansiot

Pilottiin osallistuu kolme Helsingin kaupungin päiväkotia sekä Suomen Tenava päiväkodit -ketjuun kuuluva päiväkoti Espoosta.

Palvelu toimii siten, että päiväkodeille on jaettu multimedialaitteet, joilla päiväkodin henkilökunta ottaa kuvia ja videoita päivän tapahtumista. Otetut kuvat siirtyvät automaattisesti Kuvaboxi-nimiseen internet-palveluun.

- Kuvaboxissa kullekin päiväkodille on avattu salasanoilla suojatut kuvakansiot ja jokaisella vanhemmalla on palveluun omat käyttäjätunnukset, tuotejohtaja Hanno Nevanlinna Kuvaboxin toteuttaneesta Futuricesta kertoo.

- Kuvien ja videoiden automaattinen siirtyminen kamerakännyköistä päiväkodin sähköiseen kansioon on yksi keskeinen ominaisuus palvelussa: kuvaamisen kynnys olisi todennäköisesti korkeampi jos kuvatessa pitäisi varata aikaa videoiden lähettämiseen ja niiden poistamiseen kännykästä, miettii toimitusjohtaja Jouko Vierumäki automatisoinnin toteuttaneesta Fromdistancesta.

Pilotti jatkuu päiväkodeissa marraskuun loppuun asti, ja käyttäjätahoilta kerätään pilotin edetessä lisää palautetta palvelun käytöstä sekä laajennusmahdollisuuksista.

Nokia sponsoroi päätelaitteet

Hewlett-Packard on tukenut teknistä toteutusta. Nokia on sponsoroinut päiväkodeille pilotin ajaksi Nokia N70 -multimediapäätelaitteet, ja Elisa ja TeliaSonera ovat sponsoroineet matkapuhelinliittymät ja -yhteydet.

Palvelun tietoturvaa arvioidaan ja kehitetään yhdessä liikenne- ja viestintäministeriön Luoti-ohjelman kanssa. Lisäksi pilotissa on mukana Helsingin kaupunki.

Forum Virium Helsinki on digitaalisten palveluiden kehittämiseen keskittyvä klusteri. Klusteri on perustettu alalla toimivan yritysjoukon toimesta ja yritysten lisäksi klusterissa ovat mukana keskeisessä roolissa Helsingin kaupunki sekä julkishallinnon toimijoita.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

SVT välittää Pirate Bay -käräjät suorana verkossa

11.02.2009 Ruotsin televisio SVT lähettää Pirate Bay -oikeudenkäynnin suorana nettilähetyksenä – tosin vain audiona.

.