Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Soitin vain Samsungilta

Blu-ray starttaa USA:ssa hiljaisella liekillä

20.6.2006 12:14 Blu-ray -dvd-teknologia rantautuu Yhdysvaltoihin tänään, kun Sony Pictures/MGM Home Entertainment saa ensimmäiset elokuvansa markkinoille maassa. Lisää on luvassa tulevina viikkoina Sonylta ja Lionsgatelta, Reuters kertoo.

Blu-ray oli tarkoitus lanseerata toukokuun 23:ntena, mutta ajankohtaa siirrettiin kesäkuun loppupuolelle, jotta studiot ja soitinvalmistajat pystyisivät paremmin koordinoimaan aloituksen. Samsung on kuitenkin ainoa laitevalmistaja, joka saa soittimensa ulos osapuilleen ajoissa ensi sunnuntaina, Reuters kertoo.

Sony siirsi soitinjulkaisua kesäkuun viimeisestä päivästä elokuun puoliväliin ja Pioneer ensi sunnuntaista syyskuulle.

- Kyseessä on lippulaivatuote ja haluamme varmistaa, että se toimii täydellisesti, selittää markkinoinnista ja tuotesuunnittelusta USA:n Pioneer Electronicsilla vastaava Russell Johnston. Hän vihjaa, että rauta ei toiminut aivan niin kuin oli odotettu.

Tavalliset kuluttajat ohittavat

Uudet teräväpiirto-dvd-markkinat ovat jakautuneet kahtia. Kilpaileva hd-dvd aloitti niin ikään vaisusti huhtikuussa verrattuna alkuperäisiin aikomuksiin. Toshiba julkaisi tuolloin pienen määrän elokuvia ja soittimia.

- Tavalliset kuluttajat eivät kiinnitä teknologiaan paljoa huomiota. Tilanne on tällä hetkellä liian sekava, mutta hd-dvd pärjää hyvin varhaisten omaksujien keskuudessa, luotaa tutkimusyhtiö Gartnerin analyytikko Laura Behrens.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa

11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.

.