IRC-Gallerian ihkusälää pääsee ostamaan R-Kioskilta
22.6.2006 12:07 Nuorille suunnattu internet-palvelu IRC-Galleria tuo yhteistyössä R-Kioskin kanssa markkinoille Ihkusetelit, joilla voi ostaa esimerkiksi palvelun lisäominaisuuksia. Setelit tulevat kaikkiin Suomen R-Kioskeihin tällä viikolla.
Kymmenen euron hintaista Ihkuseteliä voi IRC-Galleriassa hyödyntää esimerkiksi VIP-lisäominaisuuksien ja Ihkusälän hankinnassa.
IRC-Gallerian toimitusjohtajan Taneli Tikan mukaan Ihkusetelit tuodaan markkinoille, koska nuorilla käyttäjillä ei yleensä ole käytössä luottokorttia tai verkkopankkitunnuksia ja koska kännykkäliittymien saldorajat estävät myös sms-maksun käytön.
- Viikko- ja kuukausirahoja haluttaisiin kuitenkin käyttää IRC-Galleriassa, kertoo Tikka palvelun taustayhtiön Dynamoid Oy:n tiedotteessa.
IRC-Galleria kertoo olevansa Suomen suurin internet-palvelu; sitä käyttää 13 - 19-vuotiaista nuorista yli 60 prosenttia. Aktiivikäyttäjiä on lähes 350 000. Dynamoidin viime tilikauden liikevoitto oli 700 000 euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- 12.3. Googlen AdMob-kauppa ei ole kirkossa kuulutettu
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- 12.3. FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- 12.3. Googlen AdMob-kauppa ei ole kirkossa kuulutettu
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä 13:48
- Tässä on vuoden mainosteko 11:55
- Facebook tietää pian missä luuhailet 10:49
- FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia 09:30
- Intel julkaisi prosessorin himopelaajille 15:29
- Nokia-laatikosta tuli slangisana lahjonnalle 13:27
- Elisa nokittaa Soneraa formuloilla 10:36
- Sony tuo 3d-televisionsa kauppoihin kesäkuussa 12:57
- Lisää
-
221 e
HP Compaq 8530W (Core 2 Duo T9600, 17", 4 Gt, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone
-
75 e
Lenovo ThinkPad W510 (Core i7-820QM, 4 Gt, 15,6", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
58 e
-
47 e
HP 4410t Mobile Thin Client (Celeron 575, 2 Gt, 14", Windows Embedded), kannettava tietokone
-
40 e
Packard Bell EasyNote TJ75-724 (Core i5-430M, 4 Gt, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-108 e
HP Compaq 8100 Elite SSF (Core i5-660, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-28 e
Fujitsu Esprimo P1500-F01 (Core 2 Quad Q8200, 4 Gt, 1 Tt, Win Vista Premium), keskusyksikkö
-
-27 e
HP DC7900SFF (Core 2 Quad Q9400, 2 Gt, 250 Gt, Win Vista Business ja Win XP Pro), keskusyksikkö
-
-25 e
HP DC7900CMT (Core 2 Duo E8500, 2 Gt, 250 Gt, Win Vista Business ja Win XP Pro), keskusyksikkö
-
-23 e
HP DC7600SFF (Core 2 Duo E8400, 2 Gt, 160 Gt, Win Vista Business ja Win XP Pro), keskusyksikkö







