Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaikkien aikojen lahjoitus

Warren Buffett lahjoittaa leijonanosan omaisuudestaan Gatesien säätiölle

26.6.2006 14:10 Maailman toiseksi rikkain mies, sijoittaja Warren Buffett lahjoittaa 85 prosenttia omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen, Fortune Magazine kirjoittaa.

Viisi kuudesosaa omaisuudesta kirjataan Bill and Melinda Gates Foundationille ja loput suunnataan neljälle muulle säätiölle.

Lehti huomauttaa, että lahjoitusten tarkkaa arvoa ei voi sanoa, koska se on sidottu Buffettin Berkshire Hathaway -sijoitusyhtiön osakkeiden arvoon. Korvamerkittyjen osakkeiden arvo on kuitenkin tällä hetkellä lähemmäs 30 miljardia euroa.

Fortune kuvaa Buffettin päätöstä valtavaksi muutokseksi hänen ajattelutavassaan. 75-vuotias sijoittaja on kyllä jo vuosikymmenten ajan sanonut omaisuutensa menevän hyväntekeväisyyteen, mutta sen oli määrä tapahtua vasta hänen menehdyttyään.

Warren Buffett tutustui Bill Gatesiin yhteisen ystävän kautta vuonna 1991. Tästä alkoi Buffettin ja Gatesien läheinen ystävyys.

Gatesien säätiö on maailmankuulu ja taistelee muun muassa malariaa ja aidsia vastaan sekä kehittää Yhdysvaltain kirjastoja korkeakouluja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.