Huippututkimuksesta uusi ulottuvuus Kiina-ilmiöön
Octopusin myyntijohtaja Jussi Mäkinen (vas), professori Bu Zhiyong ja tohtori Marko Jurvansuu VTT:ltä.
28.6.2006 13:09 - Haluan rakentaa yhteistyön sillan Suomen ja Kiinan välille, kertoo kiinalainen herrasmies Oulussa kauniina kesäpäivänä. Kiina-ilmiön kuohuissa uinut tietoteollisuus saattaisi pitää lausuntoa vaarallisena, sillä tuotannollisia työpaikkoja ?yhteistyön silta? on kuljettanut vain yhteen suuntaan.
Tällä kertaa ehdotus voi olla Suomen kannalta myönteinen, sillä lausuja on professori Bu Zhiyong, Shanghai Research Center for Wireless Communications -nimisen langattomien sovellusten tutkimusinstituutin johtaja. Hän puhuu yhteistyöstä huippututkimuksessa, missä molemmilla osapuolilla on annettavaa.
Bun johtama instituutti on merkittävä peluri erityisesti WiMAXin (pitkän kantaman langaton laajakaista) kehittämisessä ja myös sen standardointityössä. Instituutti edustaa Kiinaa 3GPP:n pöydässä, jossa maailmanlaajuiset langattomat standardit nuijitaan päätöksiksi.
Bu rakensi Oulun-vierailullaan siltaa VTT:n ja Oulun yliopistoon kuuluvan CWC:n (Centre for Wireless Communications) välillä. Mobiiliympäristö Octopusin myyntijohtaja Jussi Mäkinen kuskasi Bun myös Nethawkin ja Elektrobitin vieraaksi.
Opasta Bu ei lakeudella välttämättä tarvitse, sillä hän on asunut Oulussa muutaman kuukauden ajan kuutisen vuotta sitten toimiessaan tutkijana Nokialla.
Massiiviset kenttätestit
Bu vieraili tohtori Marko Jurvansuun opastuksella VTT:n Beyond 3G -laboratoriossa ja sai nähtäväkseen teknologiademonstraatioita muiden muassa IP-televisiosta.
Bu oli erityisen kiinnostunut radioyhteyksien todenmukaiseen mallintamiseen tarkoitetusta ympäristöstä, jonka VTT on yhdessä Elektrobitin kanssa ottanut tutkimuskäyttöön Oulussa. Laitteiston kalleus sai herrat miettimään, miten vastaava ympäristö saadaan kiinalaisten kokeiltavaksi.
Kentällä kansalaisten voimin tapahtuvaan uusien palveluiden ja uuden teknologian testaamiseen kiinalaiset eivät suomalaisilta apua tarvitse. Massiivisessa maassa myös palveluiden koekäyttäjämäärät ovat isoja.
- IP-television kenttätestaamiseen osallistui yli 15 000 käyttäjää, WiMAX-testissä käyttäjiä on 50 000, Bu laskeskelee.
Kiinalaiset standardointityössä
Erityisiä yhteistyömahdollisuuksia VTT:n Jurvansuu näkee WiMAX-teknologian tutkimisessa ja toteuttamisessa. Kiinassa WiMAXiin panostetaan hurjasti maaseudun saattamiseksi laajakaistan varrelle, mistä kertovat mainitut valtavat kenttäkokeet tuhansine koekäyttäjineen.
- Tutkimusinstituutistamme on irrotettu 60 henkilön spin-off –yritys, jolla on haussa yli 60 patenttia WiMAX-teknologiaan liittyville tuotteille, Bu kertoo.
VTT:n kiinnostuksen kohteet löytyvät muualta kuin standardointityöstä, mutta WiMAX-, solukko- ja lähiverkkojen yhteistoiminnan tutkiminen ja käytännön testaaminen kiinnostavat Jurvansuuta.
- Tässä olisi taas mahdollisuus astella yhteistyön siltaa toiseenkin suuntaan, hän arvelee.
Lyhyen kantaman teknologiat vasta tulossa Kiinaan
Bu Zhiyongin toinen vierailukohde Oulussa oli CWC, Oulun yliopiston osana toimiva langattoman teknologian tutkimuskeskus. CWC:ssä on pitkään kehitetty lyhyen kantaman teknologioita, kuten UWB-teknologiaa (erittäin nopea lyhyen kantaman langaton teknologia) ja langattomia sensoriverkkoja.
Tutkimuskeskus on vuoden alussa perustanut Sensinode-nimisen yrityksen kaupallistaakseen kyseisiä teknologioita. Professori Bun mukaan kiinnostus lyhyen kantaman teknologioihin on Kiinassa vasta aluillaan.
- Tämä antaa CWC:n kehittämille teknologioille mahdollisuuksia sikäläisessä standardoinnissa, arvioi CWC:n johtaja Matti Latva-Aho.
Vinkkejä suomalaisille
Professori Bulla on tieteellisen näkemyksen ohella ajatuksia suomalaisyritysten kaupallisista mahdollisuuksista Kiinassa. Maassa on yli 400 miljoonaa kännykkäliittymää, ja määrä kasvaa huimasti.
Valtaville markkinoille pyrkiminen on byrokratian ja kulttuurierojen sokkeloissa tunnetusti vaikeata, mutta oikeanlaisen kumppanin kanssa sinne on mahdollisuus selvitä.
- Suomalaisilla mobiilialan yrityksillä on suunnattomasti potentiaalia Kiinassa. Oikea tapa edetä on löytää kiinalainen kumppani - jonka ei itse asiassa tarvitse olla suurikaan peluri - ja yhteistyössä löytää asiakkaat, Bu kertoo.
Porkkanaksi Bu mainitsee kiinalaisen mobiilipalveluiden tulonjakomallin, joka on yrittäjälle suomalaista mallia suopeampi. Palvelun hinnasta viidennes menee operaattorille, loput palvelun tuottajalle.
Teknologisesti kiinalaisoperaattorit eivät kuitenkaan ole länsimaisella tasolla. Erityisesti suomalaisten osaamista 3G-maailmassa pidetään professori Bun mukaan Kauko-Idässä arvossa.
- Kiinassa 3G ei ole edennyt yhtä pitkälle kuin Euroopassa, mutta kaikki uusi teknologia kiinnostaa kiinalaisia.
Professori itse oli innoissaan Oulun Aluetaksin käyttämästä, Mobisoft Oy:n valmistamasta taksijärjestelmästä, jolle voisi avautua mahdollisuuksia vuoden 2008 Pekingin Olympialaisten kuljetuspalvelujen turvaamisessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Tyttö nimesi seuraavan Mars-mönkijän
28.05.2009 Nasan suurikokoinen ja vuoteen 2011 myöhästynyt Mars-mönkijä Mars Science Laboratory sai nimekseen Curiosity, uteliaisuus.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi









