AOL heittäytyy extreme-lajeihin
3.7.2006 13:21 Online-jätti AOL on päättänyt lähteä mukaan toimintaurheiluun uudella nettisaitillaan. Beta-vaiheessaan olevan Lat34.com -saitin taustavoimiin kuuluu AOL:n ohella oregonilainen videotuotantoyhtiö Fusion Entertainment.
Uusi saitti keskittyy laine- ja purjelautailun, lumilautailun, vuorikiipeilyn ja bmx-pyöräilyn kaltaisten lajien harrastajiin.
American Sports Data -tutkimusyhtiön raportin mukaan Pohjois-Amerikassa on jopa sata miljoonaa extreme -lajien harrastajaa, ja näille maksukykyisten nuorten kuluttajien markkinoille myös America Online tähyää.
Saitin oudohko nimi, Lat34.com juontaa juurensa AOL:n Los Angelesin toimiston toisesta karttakoordinaatista, joka on 34 astetta pohjoista leveyttä, CNET Newscom kirjoittaa.
Testivaiheessa oleva saitti avautunee tositoimiin kesän lopussa. Lat34.com tarjoaa extreme -lajien harrastajille videomateriaalia, valokuvia, huippu-urheilijoiden elämänkertoja sekä linkkejä ja tietokantahakuja esimerkiksi kaupan olevista varusteista, kerhotoiminnoista ja niin edelleen. Oma tärkeä sijansa on myös harrastajien blogeilla.
AOL ei suinkaan ole ensimmäinen urheilusta kiinnostunut online-palvelujen jättiyhtiö. Joitakin kuukausia sitten hakukoneyhtiö Google ja urheiluvälinevalmistaja Nike esittelivät oman, jalkapallofaneille suunnatun Joga -saittinsa.
Oregonin Portlandissa toimiva Fusion Entertainment on aiemmin tehnyt yhteistyötä muiden muassa tv-yhtiöiden kanssa. Fusionin kumppaneita ovat olleet Spike TV, MTV ja urheilukanava ESPN.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Tyttö nimesi seuraavan Mars-mönkijän
28.05.2009 Nasan suurikokoinen ja vuoteen 2011 myöhästynyt Mars-mönkijä Mars Science Laboratory sai nimekseen Curiosity, uteliaisuus.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi