Harva rikastuu musiikilla

Kuva: Pauliina Mäkelä
3.7.2006 13:30 Maailman äänilevyteollisuudessa liikkuu vuosittain rahaa noin 30 miljardia euroa. Koska Yhdysvaltojen osuus potista on kolmannes ja läpilyönti Amerikan markkinoilla merkitsee tunnettuutta kaikkialla, se on alan tärkein markkina-alue.
Amerikan miljardipotista kauhoo osaansa joka vuosi liki 40 000 uutta äänilevynimikettä, joiden yhteismyynti on vajaat 800 miljoonaa kappaletta. Yli 500 000 kappaleen myyntiin yltää 100–150 nimikettä. Ne palkitaan saavutuksesta kultalevyllä.
Platinalevyyn eli miljoonan kappaleen myyntiin yltää muutama kymmenen levyä vuodessa. Platinakerholaiset pääsevät usein nauttimaan itseään ruokkivasta suosiosta, jossa miljoonamyynnit seuraavat toisiaan.
Viime vuoden kymmentä suosituinta albumia ostettiin yhteensä liki 60 miljoonaa kappaletta. Kärjessä oleva Green Dayn albumi American idiot vaihtoi omistajaa noin kahdeksan miljoonaa kertaa.
Myynnin raju keskittyminen merkitsee sitä, että suurin osa artisteista ei saa mitään tuottoa yrityksestään. Itse asiassa vain 10 prosenttia äänitteistä pinnistää voiton puolelle.
Voitoista suurin osa menee tietenkin levy-yhtiölle. Vuosien aikana on syntynyt käytäntöjä, jotka suosivat levy-yhtiötä rahojen jaossa. Tällainen on esimerkiksi Yhdysvalloissa yleinen niin sanottu pakkausvähennys. Vähennys ei ole missään järkevässä suhteessa todellisiin kuluihin, mutta se pienentää jopa neljänneksellä sitä summaa, jonka perusteella artistin palkkio lasketaan.
Artistit pyrkivätkin yhä useammin vähentämään riippuvuutta levy-yhtiöstä. Esimerkiksi hyvään nousuvauhtiin päässyt amerikkalaisorkesteri Clap Your Hands Say Yeah on ainakin toistaiseksi kieltäytynyt tarjotuista levytyssopimuksista.
Bändi on julkaissut yhden omakustannelevyn, jota on myyty lähinnä netin kautta. Noin 100 000 kappaleen myynti on tuottanut yhtyeelle 750 000 dollaria eli kutakuinkin kahdeksan kertaa enemmän kuin standardisopimus levy-yhtiön kanssa.
Artistin ja levy-yhtiön yhteistyö on usein melko yksipuolista. Levy tehdään ja sitä markkinoidaan yhtiön lainaamilla rahoilla. Jos menestystä ei tule, levy-yhtiö nielee tappionsa melko vähin äänin. Mutta jos levy menestyy, levy-yhtiö kattaa ensin kulunsa ja maksaa artistille vasta sitten.
Tämän käytännön vuoksi joukko muusikoita on mennyt jopa henkilökohtaiseen konkurssiin: monen miljoonan kappaleen levymyynnistä ei olekaan riittänyt rahaa esittäjille. Tosin konkurssihakemuksien taustalla on usein ollut myös huonosti hoidettuja raha-asioita. Vararikolla on haluttu vapautua epäedulliseksi koetusta sopimuksesta etuajassa.
Miksi artistit sitten suostuvat kaikkeen tähän?

Iggy Pop mainostaa Motorolan puhelimia.
Jokainen soittaja haaveilee listasijoituksesta, ja levystä on myös muita kuin myyntituloja. Joka kerta kun sitä soitetaan radiossa, televisiossa tai internetissä, tekijät saavat korvauksen. Levyn menestys tuo julkisuutta, julkisuus houkuttelee konsertteihin lisää yleisöä, suurempi yleisö ostaa enemmän t-paitoja ja julisteita.
Kaiken kaikkiaan rockbändin liiketoiminnoista levymyynti ei yleensä ole tärkein. Levyn soittaminen julkisesti saattaa olla paljon kannattavampaa. Artisti voi saada levyn yhden raidan soittamisesta kerran radiossa monta kertaa suuremman palkkion kuin siitä, että joku ostaa levyn kaupasta.
Rockmuusikoiden muita merkittäviä tulolähteitä ovat oheistuotteet, kuten t-paidat, rintanapit, huivit, kirjat ja lehdet.
Managerit tarjoavat musiikkia aktiivisesti myös mainoksiin, elokuviin ja tv-ohjelmiin kertakorvauksella, joka saattaa nousta satoihin tuhansiin euroihin. DVD-levyt ja musiikin maksullinen lataaminen netistä ovat nekin koko ajan tärkeämpiä muusikkojen taloudelle.
Artisti voi myös myydä kasvonsa tai nimensä mainokseen: Madonna ja Iggy Pop ovat mainostaneet Motorolan puhelimia ja Ville Valo Jägermeister-likööriä.
Muusikot siirtävät myös varojaan musiikkia tuottavampiin sijoituksiin.
Rockbändi Korn myi äskettäin 36 prosenttia liiketoiminnastaan levy-yhtiölleen ja konserttijärjestäjälleen. Kauppahinta oli yhteensä 28 miljoonaa dollaria, mitä voi pitää suurena, koska bändin edellinen kiertue tuotti 4 miljoonaa dollaria lipputuloja ja kahden viime levyn myynti on ollut yhteensä noin 1,6 miljoonaa kappaletta.
1990-luvun lopulla joukko muusikoita alkoi myydä velkakirjoja tekijänoikeustuottojaan vastaan. David Bowien BowieBondsit merkittiin täydestä 55 miljoonan dollarin arvosta ja Moody’s luokitteli ne A3-luokkaan.
Musiikkiala on kuitenkin arvaamaton. Vuosituhannen vaihteessa hiphopparit syrjäyttivät soittolistoilta perinteiset supertähdet.
Bowien musiikkia soitettiin yhä harvemmalla radioasemalla ja velkakirjojen luokitus putosi alimpaan mahdolliseen kastiin.
Niiden arvo saattaa kuitenkin nousta jälleen, koska musiikin nettikauppa on lisännyt monien jo hiipuneiden tähtien nostalgiasuosiota.
Lainaehtojen mukaisesti Bowien pitäisi maksaa lainapääoma takaisin tänä vuonna, mutta se on epävarmaa, koska myös lainan takaajat ovat talousvaikeuksissa.
Maailman rikkain muusikko on Paul McCartney noin miljardin euron omaisuudellaan. Vaikka ex-Beatle onkin nykyajan suosituimpia säveltäjiä, rahat ovat peräisin ennen kaikkea hyvistä sijoituksista. McCartney omistaa laajan kirjaston sävellysten esitysoikeuksia, aina ikivihreistä musikaaleista Happy Birthday -onnittelulauluun.
Vaikka artisti saakin osakseen fanien ihailun ja kuuluisuuden edut sekä kirot, raha päätyy liki poikkeuksetta niille jotka musiikin sijasta opiskelivat lakia ja taloutta. Maailmanlaajuinen suosio rikastutti jokaista Spice Girls -yhtyeen jäsentä 20 miljoonalla punnalla – ja yhtyeen manageria Simon Fulleria 40 miljoonalla.
- ArkistoNäin tienasi bändi X 3.7.2006
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Aker telakoituu Elisan puheeseen
09.02.2007 Elisa kertoo toimittavansa kaikki Aker Yardsin tarvitsemat puhe- ja datapalvelut Suomessa monivuotisesti.
Kolme vuotta sitten
WSJ: Myös Microsoft puuhaa sovelluskauppaa
09.02.2009 Windows Mobile -puhelimet ovat saamassa Microsoftilta sovelluskaupan, Wall Street Journal kertoo.
Taloussanomat
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää 12:19
- Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää 15:47
- Saadaanko huomenna päätös uudesta Kreikka-tuesta? 20:02
- » Taloussanomat.fi











