AOL pähkäilee kahden miljardin taalan kysymystä
7.7.2006 08:04 Nettiportaali AOL:n ja sen omistavan Time Warner Inc:n sikariportaalla on edessä rankkoja pohdintoja. AOL harkitsee osittain maksuttomia nettipalveluja. Yhtiö haluaa pysäyttää tilaajakadon ja hankkia lisää ilmoitustuloja. Vaan maksuttomat palvelut eivät ole ilmaisia; AOL:lle kustannuksia kertyisi kaksi miljardia dollaria vuodessa.
AOL:n johto harkitsee maksuttomien palveluiden tarjoamista kaikille asiakkailleen, joilla on nopeat laajakaistayhteydet, yhtiön asioista perillä oleva henkilö kertoi Wall Street Journalille.
Henkilön mukaan maksuttomuus on vain yksi vaihtoehto monista toimista, joilla AOL haluaa pysäyttää tilaajiensa virran kilpailijoiden leiriin.
Aikanaan maailman suurin nettiportaali America Online on menettänyt reippaasti tilaajia Yahoon ja Googlen kaltaisille kasvuyhtiöille sekä joukolle kaapeli- ja teleoperaattoreita.
Kehityksen myötä AOL:n ilmoitustulojen osuus on jatkuvasti supistunut. Niinpä yhtiön talous lepää nykyään 80-prosenttisesti tilaajamaksujen varassa. Tämän tilanteen AOL:n johto haluaa muuttaa ja palata mainosrahoitteiseksi palveluksi.
Monet AOL:n tilaajista ovat pysyneet yhtiön mukana lähinnä siksi, että he ovat halunneet pitää sähköpostiosoitteensa. Toisaalta reippaasti väkeä on lähtenyt Yahoon ja Googlen mukaan, sillä nämä ovat houkutelleet asiakkaita muun muassa ilmaisilla sähköpostipalveluilla.
AOL tarjoaa nykyisin ilmaisia palveluja Time Warner Cablen nopeiden laajakaistayhteyksien asiakkaille ikään kuin kylkiäisinä isännän asiakkaille. Ongelma on vain siinä, ettei Time Warnerin saitti houkuttele kovin paljon ilmoittajia.
Wals Street Journalin arvioiden mukaan ilmaisiin palveluihin suuntaava strategia voi tulla kalliiksi. Vuodessa AOL:in tulovirroista supistuisi päätöksen myötä jopa kaksi miljardia dollaria. Osan menetyksistä yhtiö varmaankin kykenisi korvaamaan lisääntyneen liikenteen houkuttelemilla kasvavilla ilmoitustuloilla, WSJ aprikoi.
Ilmoitusmyynti piristyi yllättäen
Toisaalta AOL:n online -mainostulot ovat viime aikoina osoittaneet piristymisen merkkejä, mikä saattaa toimia vastavoimana maksuttomien palveluiden strategialle. Tammi-maaliskuussa ilmoitusmyynti kasvoi 26 prosenttia 392 miljoonaan dollariin.
Ensimmäisellä neljänneksellä AOL menetti 835 000 amerikkalaista tilaajaa. Maaliskuun lopussa yhtiöllä oli 18,6 miljoonaa tilaajaa, kun vuoden 2002 lopussa asiakkaita oli 26,5 miljoonaa.
WSJ:n haastatteleman henkilön mukaan AOL:n pääjohtaja Jonathan Miller esitteli ilmaisten palveluiden strategiansa Time Warnerin huippujohdolle New Yorkissa viime viikolla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Tyttö nimesi seuraavan Mars-mönkijän
28.05.2009 Nasan suurikokoinen ja vuoteen 2011 myöhästynyt Mars-mönkijä Mars Science Laboratory sai nimekseen Curiosity, uteliaisuus.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi