Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suosio nuorten naisten keskuudessa lisääntynyt

Musiikkikanava MTV kasvaa Suomessa

Kuva: LEHTIKUVA / TOR WENNSTRÖM

7.7.2006 12:49 Viimeisen puolen vuoden aikana musiikkikanava MTV on saanut 44 prosenttia lisää katsojia.Suurin kasvu on Finnpanel Oy:n tutkimuksen mukaan tapahtunut 15–24-vuotiaiden naisten keskuudessa.

Suosion lisääntymiseen on vaikuttanut viime syyskuussa tapahtunut kanavauudistus, jossa ohjelmistoa hiottiin aiempaa kohdistetummin nimenomaan suomalaisille.

Samalla kanava lisäsi suomalaisen musiikin osuutta.

– MTV:stä on tehty suomalaisten maun mukainen. Ensi syksynä on luvassa lisää suomalaissisältöistä musiikkiohjelmaa, MTV Finlandin kanavajohtaja Erja Morottaja lupaa.

Musiikkikanava MTV on Suomen viidenneksi katsotuin kanava Ylen, MTV3:n, Nelosen ja SubTV:n jälkeen.

– Tavoite on olla merkittävin nuorisomedia Suomessa, musiikkikanavan kanavajohtaja sanoo tulevaisuuden näkymistä.

MTV Music Television on vuodesta 1981 toiminut, nuorille suunnattu tv-kanavaverkosto. Pohjois-Euroopassa kanava lähettää ohjelmia Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa, Eestissä, Latviassa ja Liettuassa.

Jutun kirjoitti: Kari Kemppainen

Kari Kemppainen

Kommentit (2)

Huono 0
Viimeisen puolen vuoden aikana musiikkikanava MTV on saanut 44 prosenttia lisää katsojia.Suurin kasvu on Finnpanel Oy:n tutkimuksen mukaan tapahtunut 15–24-vuotiaiden naisten keskuudessa.
Digitoday
Huono 0
Toivottavasti MTV musiikkikanava näkyy EDELLEEN (opiskelupaikkakunnallani) Vaasassa ja muualla nyt sitten tavallisen digiboxin kautta, TARKOITAN ETTEI SITÄKIN OLE SITTEN MUUTETTU TÄN DIGI-AJAN VERUKKEELLA MAKSULLISEKSI!!!!!!!!!!!!!
Muuten menetätte kyllä romahdusmaisesti katsojakuntanne!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Täällä metsä-kylissä kun se ei ole näkyny KOSKAAN!
Nuoret ja opiskelu-ikäisethän tätä kanavaa lähinnä seuraa, joilla EI ole varaa kaikenmaailman Rahannyhtäjille...
Maria
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Tyttö nimesi seuraavan Mars-mönkijän

28.05.2009 Nasan suurikokoinen ja vuoteen 2011 myöhästynyt Mars-mönkijä Mars Science Laboratory sai nimekseen Curiosity, uteliaisuus.

.