BBC:n pomoille isot korotukset
10.7.2006 09:11 Viestintäyhtiö BBC:n ylimmän johdon saamat anteliaat palkankorotukset ovat raivostuttaneet työntekijöitä. BBC:n tilikausi sujui heikosti ja resurssien leikkaukset jatkuvat. Yleisradioyhtiössä puhutaan jo lakon uhasta, BBC:n omalla saitilla kirjoitetaan.
BBC:n pääjohtaja Mark Thompson tienasi 609 000 puntaa tilivuonna 2005-06. Hänen varamiehensä Mark Byford ansaitsi 403 000 puntaa. Byfordin palkka nousi edelliseltä tilivuodelta peräti 52 000 punnan verran.
Samansuuntaiset korotukset yhtiö myönsi myös toimialajohtajille. Tv-johtaja Jana Bennettin palkka kohosi 255 000 punnasta 321 000 puntaan ja radion johtajan Jenny Abramskyn palkka parani 62 000 punnalla 295 000 puntaan vuodessa.
BBC perustelee palkankorotuksia sillä, että johdon korvaukset pitää saattaa kilpailukykyisiksi muiden alan yritysten kanssa.
Selitys ei tunnu uppoavan yhtiön työntekijäpuolen edustajiin. Henkilöstön edustajat pitävät korotuksia törkeinä, kun yhtiö samaan aikaan on vähentänyt ainakin 3 000 työpaikkaa. Työntekijät väläyttelevät jopa lakon uhkaa, josta he aikovat äänestää tänään.
BBC:n suunnitelmissa on edelleen jatkaa henkilöstön supistuksia. Kuluvalla tilikaudella vähennystavoite on asetettu 2 000 henkilöön.
Toisaalta yhtiö aikoo kohentaa ohjelmatarjontaa ja vähentää uusintojen määriä televisiossa. Se jää nähtäväksi, miten tässä onnistutaan entistä vähäisemmin resurssein.
Digi-tv sekoittaa markkinoita Britanniassa
Myös Britanniassa digitaaliset lähetykset muuttavat tv-markkinoiden asetelmia. Kunnianarvoisalle British Broadcasting Companylle tämä ei ole luvannut pelkkää hyvää.
Analogisten BBC One- ja Two -kanavien katsojamäärät ovat pudonneet digitaalisten kanavien kilpailun puristuksessa. BBC:n uutisten seuranta on niin ikään vähentynyt.
Sen sijaan BBC:n digitaaliset kolmos- ja neloskanavat ovat kasvattaneet katsojien määriä.
Radion ja television kokonaismarkkinoilla BBC:n osuus asiakasmääristä laski viime tilikaudella 42,7 prosenttiin aiemmasta 43,1 prosentista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kiinan internet: K18
09.02.2007 Kunmingissa Yunnanin maakunnassa hotellin henkilökuntaan kuuluva nuori nainen vastaa kieltävästi, kun häneltä tiedustelee onko lähistöllä internet-kahvilaa. - Ei meillä ole internet-kahvilaa, mutta tässä lähellä on internet-baari.
Kolme vuotta sitten
Nokia suunnittelee kännykkäohjelmien verkkokauppaa
09.02.2009 Nokia ja Samsung haastavat tahoillaan Applen avaamalla lisäohjelmien verkkokaupat.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää 12:19
- Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää 15:47
- » Taloussanomat.fi
-
550 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
307 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
152 e
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












