Tuoksusoitin tallentaa ja toistaa jo monta hedelmää
17.7.2006 16:21 Tunteisiin, muistoihin ja mielikuviin liittyy usein myös tuoksuja. Mitä jos ne voisi tallentaa ja toistaa siinä kuin kuvat ja äänetkin? Lupaavaa kehitystyötä tehdään parhaillaan ainakin Japanissa, kertoo New Scientist -lehti.
Digitaalisilla tallennusvälineet toimivat muistin tukena jo monissa asioissa, mutta tuoksujen tallentamisessa aistit ja aivot lienevät vielä jonkin aikaa kiistattomia markkinajohtajia.
Aivan alkutekijöissään ei kuitenkaan ole edes haasteen tekninen ratkaisu: heinäkuun alussa ilmestyneen New Scientist -lehden mukaan Japanissa kehiteltävä "tuoksunauhuri" osaa jo tallentaa ja toistaa esimerkiksi hedelmien tuoksuja.
"Voimme jopa erottaa vihreän ja punaisen omenan tuoksun", sanoo lehden haastattelema kehitystiimin jäsen Pambuk Somboon Tokion teknologiainstituutista. Menestyksellisten tallennusten ja toistojen listalle mahtuvat hänen mukaansa myös appelsiinin, sitruunan, banaanin ja melonin tuoksu.
Japanilaisten edessä ei lehden mukaan ole aivan pieni haaste. Monilla tahoilla on kehitelty esimerkiksi mediaelämystä rikastuttavia teknisiä tuoksuntuottajia, mutta niiden kaupallinen menestystaival on jäänyt varsin vaisuksi. Somboonin mukaan syynä on se, että tähän mennessä tekniset laitteet ovat kyenneet tuottamaan verraten harvoja tuoksuja. Oma haateensa on tosin jo tuoksun tallentaminen, analysoitavia elementtejä ja vivahteita kun on paljon enemmän kuin esimerkisi videokuvassa.
Japanilaisten kehittämässä laitteessa tuoksuja kerrotaan analysoitavan viidentoista "elektronisen nenän" eli mikrosirun avulla. Toistossa on käytettävissä kaikkiaan 96 kemikaalia, joita laite yhdistelee tarpeen mukaan, lehti kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Kolme vuotta sitten
Intel: EU:n sakot eivät vaikuta osinkoihin tai investointeihin
28.05.2009 Maailman suurin siruvalmistaja Intel ei aio leikata osinkojaan tai vähentää investointejaan Euroopan unionin määräämien sakkojen takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi